Lounais-Häme

Kantelukselle ei jäänyt jossiteltavaa

Tammelalainen Maija Kantelus sijoittui neljänneksi Fitness Classic -tapahtuman Women’s physique -sarjassa sunnuntaina Helsingin Kulttuuritalolla. Kantelus oli kisassa kovassa tikissä, mutta kolme kilpailijaa oli lavalla vielä häntä paremmassa kunnossa.

Sarjassa ei ole useaan vuoteen ollut yhtä hurjaa tasoa kuin nyt.

-Totta kai kilpaurheilijaa harmittaa, kun on kova voitontahto, eikä saanut sitä, mitä lähti hakemaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että kisassa oli jäätävän hyvä taso, koville mimmeille hävisin. Oikein se meni, vastustajat olivat kivenkovia, Kantelus kertoo.

Kantelukselle ei jäänyt kisasta jossiteltavaa. Kaikki meni hyvin, kunto oli kohdillaan. Lavalta löytyi vain nyt kolme parempaa urheilijaa.

-Tiedän että kaikki mahdollinen tuli tehtyä. Kaikkeni tein, se riitti nyt neljänteen sijaan.

Sarjan voitti lahtelainen Niina Pellikka ennen helsinkiläistä Marjo Mieskosta. Kolmas oli varkautelainen Hanna Soininen.

Pellikan kuntoa kuvattiin sarjan ideaalia lähenteleväksi. Women’s physiquessa kilpailijan pitää olla urheilullisen treenattu, mutta myös naisellinen ja kaunis. Fysiikka on lihaksikkaampi ja lihakset erottuvampia kuin Body fitnessissä, mutta lihasmassaa ei saa olla niin paljon kuin varsinaisessa kehonrakennuksessa.

-Kärkikaksikosta kyllä näki, että he ovat menestyneet aiemminkin, heidän esiintymisessään oli rutiinia, eikä jännitystä näkynyt. Ja täytyy sanoa, että kyllä voittajalla oli jaloissa enemmän lihasmassaa kuin minulla. En epäile yhtään, etteikö hän pärjäisi EM-kisoissa.

Kilpailu oli kaikkiaan Kantelukselle myönteinen kokemus. Treeni ja valmistautuminen sujuivat hyvin, samoin itse kisasuoritus Kulttuuritalolla. Edes esiintyminen lavalla yleisön edessä ei pahemmin jännittänyt.

-Kisa meni yllättävän nopeasti, ajattelin, että tässäkö se nyt oli? Olisin voinut olla lavalla kauemminkin.

Jatkoa Kantelus ei ole vielä ehtinyt miettiä. Hän palautuu kaikessa rauhassa kovasta urakasta ja pohtii tarkkaan seuraavaa liikettä.

Jotain vaativaa kilpaurheilua hän aikoo jatkossakin harrastaa.

-Kortit ovat nyt avoinna. Kokemuksena tämä kilpailu oli sellainen, ettei jatkaminen tämänkään lajin parissa ole mahdottomuus. FL

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic