Lounais-Häme

Kapanen loisti ykköstähtenä – Laineella turhauttava ilta

Winnipeg
25.10.2018, 10:13

Urheilu-uutiset

Monet katseet olivat Toronton Auston Matthewsissa ja Winnipegin Patrik Laineessa, kun heidän edustamansa joukkueet kohtasivat jääkiekon NHL:ssä. Kahden nuoren supertähden sijaan valokeilaan nousi kuitenkin vierasjoukkue Toronton Kasperi Kapanen.
Kapanen laukoi ranteella ottelun avausmaalin ensimmäisessä erässä Laineen kiekonmenetyksen jälkeen. Toronto nappasi lopulta 4-2-vierasvoiton.
Kapanen on ollut tällä kaudella vahvassa vireessä, sillä hän on kerännyt kymmenessä pelaamassaan ottelussa tehot 5+4. Hän on kerännyt yhtä monta pistettä kuin koko viime kauden runkosarjassa.
Samalla Kapanen on ottanut paikkansa suomalaisten pistepörssin kolmannelta sijalta. Hänen edellään ovat vain Coloradon Mikko Rantanen ja Carolinan Sebastian Aho.
– Meille on tärkeää, että hän pelaa hyvin. Hän on tehnyt hyvää työtä ja hyvällä tahdilla maaleja tuossa ketjussa, Toronton päävalmentaja Mike Babcock kommentoi Kapasta seuran Youtube-kanavalla.
Ottelun ykköstähdeksi valittu Kapanen on tuurannut ilman sopimusta olevaa William Nylanderia ykkösketjussa. Kesän 2016 kakkosvaraus Laine jäi ottelusta tehopisteittä, samoin saman vuoden ykkösvaraus Matthews.
Laineen alkukausi on sujunut alle odotusten, sillä hän on kerännyt tehot 3+2. Matthews on rohmunnut tehot 10+6 ja johtaa NHL:n maali- ja pistepörssiä.

Markus Granlund ratkaisijana

Aleksander Barkov kirjasi kaksi syöttöpistettä hänen kipparoimansa Floridan hakiessa jatkoajalla 3-2-vierasvoiton New York Islandersista. Kotijoukkue johti kahden erän jälkeen 2-0, mutta Florida rynni kolmannessa erässä tasoihin.
Barkov kiersi maalin ja antoi syötön Jevgeni Dadonovin tasoitusosumaan ajassa 50.35. Barkov merkittiin syöttäjäksi myös Mike Hoffmanin ylivoimalla tekemään voittomaaliin.
Mikko Rantasen kauden alusta kestänyt yhdeksän ottelun pisteputki katkesi, kun Tampa Bay voitti Coloradon vieraissa 1-0.
Markus Granlund nousi Vancouverin sankariksi, kun joukkue kukisti vieraissa Las Vegasin voittomaalikilpailun jälkeen 3-2. Granlund onnistui voittomaalikisassa ainoana pelaajana viimeistelyssä. Erik Haula sai Las Vegasin avausmaaliin syöttömerkinnän.

https://www.youtube.com/watch?v=s0AddpPhFzQ&feature=youtu.be

STT

Kuvat:

Uusimmat