Lounais-Häme

Kärsivällisyyttä Forssa! Kuosit tulevat vähitellen

Ajatus Kuosien kaupungista on ottanut forssalaisten mielissä tulta alleen. Jopa niin, että museonjohtaja Kati Kivimäki joutuu toppuuttelemaan hieman. Ihan heti kuosit eivät kuki kaikkialla.

-Tyykistä tulevaisuuteen oli kehittämishanke, jossa pohdittiin miten hyödyntää tekstiiliperintöä. Siitä poiki suunnitelmat sekä Kuosikeskuksesta että Kuosien kaupungista. Toteuttamiseen on vielä matkaa ja niitä tuodaan katukuvaan vähitellen, Kivimäki muistuttaa.

Ensimmäinen konkreettinen Forssan kuosituote ilmestyy myyntiin ehkä jo Forssa-viikolla. Se on pieni mutta tarpeellinen.

-Selvitimme pikaisessa Facebook-kyselyssä yleisön suosikkikuoseja ja niistä painetaan silmälasien mikrokuituliinoja, Kivimäki kertoo.

Myös forssalaisen painokankaan elävää perintöä ylläpitävä Rykkeri tarttui yhteen niistä, kepeän leikittelevään kukkakuosiin.

-Sitä painetaan jo kesäksi t-paitaan ja johonkin muuhun pieneen tuotteeseen. Ensi vuodeksi valitaan uusi vuoden kuosi, ja siitä voimme toteuttaa metritavaraakin, kertoo Rykkerin Outi Saaristo.

 

Esimakua siitä miltä kuosien kirjomassa Forssassa voisi näyttää, saa Forssa-viikon ajan linja-autoasemalla. Sen ikkunoihin on ripustettu linja-autoaseman rakentamisen aikakauden kuoseja eli 1950–60-luvun väri-iloa.

Kahdessa tyhjässä liiketilassa esitellään hankkeen runsasta satoa. Tero Annanollin ja Ella Kauton laatima konseptisuunnitelma Kuosien kaupungille on esillä kuvin, tekstein ja kartoin.

-Ideoita oli ja saimme niitä paljon, kun selvitimme kaupunkilaisten ajatuksia lempi- ja inhokkipaikoista. Kuoseja tarvittaisiin erityisesti sisääntuloväylille ja juuri linja-autoasemalle mutta myös torille, Kutomolle ja Kehräämölle, he kertovat.

Kaksikko halusi kuljettaa kuoseja väriympyrän mukaisesti kuin toisena jokena Loimijoen rinnalla: keltainen voisi ulottua valtatien varren meluvallien kukkaistutuksiin ja sininen Pilvenmäen raviradan rakennuksen seinän hevoskuosiin.

-Kuoseja voisi olla maanpinnan tasolla esimerkiksi istutuksissa, katutasossa muraaleissa ja ylätasolla valotaideteoksissa, kaksikko kertoo.

Esillä on myös Metropolia ammattikorkeakoulun tekstiilisuunnittelijaopiskelijoiden näkemyksiä koville pinnoille siirretyistä arkistokuoseista. Niitä voisi toteuttaa vaikkapa rakennuksien lasi- tai betonipintoihin.

 

Kuosi-ideat ovat esillä Forssan linja-autoasemalla Forssa-viikon ajan 19.–26. toukokuuta. Näyteikkunaosuuksiin voi tutustua mihin aikaan tahansa. Sisätilojen näyttelyt ja tilapäispuoti ovat avoinna la klo 10–14 ja ma–pe klo 10–17. FL

 

Uusimmat

Fingerpori

comic