Lounais-Häme

Karu näky Rosatomin toimistolla – Fennovoima suhtautuu vakavasti ilkivaltaan työmaalla

Fennovoima suhtautuu vakavasti ilkivallantekoihin, jotka kohdistuvat ydinvoimalatyömaan ihmisiin, yrittäjiin ja rakennuksiin.

– Pidän niitä törkeinä, Fennovoiman viestintäjohtaja Maira Kettunen toteaa.

Pyhäjoella majailevat ympäristöaktivistit kertoivat torstaina iltapäivällä keskeyttäneensä kahden voimalaitoksella työskentelevän kaivinkoneen toiminnan.

Työkoneiden blokkaus tapahtui pian sen jälkeen, kun alueella oli vieraillut toimittajia Fennovoiman järjestämällä työmaakierroksella.

Kolme kansainvälistä aktivistia kiinnittäytyi kaivinkoneeseen raskastekoisin putkilukoin. Myös poliisi on käynyt paikalla.

Kaikkia aktivisteja ei vielä kello 15:een mennessä oltu saatu irrotettua koneista.

8-tien varressa Ollinmäen teollisuusalueella sijaitseva toimistotalo puolestaan oli sotkettu aamulla punaisella värillä. Muun muassa ROAS:n paikallistoimisto sijaitse tuhritussa toimistohotellissa.

– Meillä ei ole tietoa siitä, kuka sen on tehnyt, Venla Simonen protestileiriltä kertoo.

Aiemmin viikolla Hanhikivenniemelle johtavan tien varrelta löydettiin poltettu auto. Poliisi tutkii molempia tapauksia.

Kettusen mukaan Fennovoima on valmis kuuntelemaan mielipiteitä ja hyväksyy rauhanomaiset mielenilmaukset.

– Haitanteko ja ilkivalta ovat sellaisia, joita emme voi hyväksyä, Kettunen toteaa.

Fennovoima on varautunut lähipäivinä aktivistien lisääntyvään toimintaan, sillä Pyhäjoella paikalla oleva protestileiri järjestää viikon kuluttua toimintaviikon.

Protestileiriläiset ovat luvanneet ottaa Hanhikivenniemen haltuun. 26. huhtikuuta tulee kuluneeksi 30 vuotta Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta.

Fennovoima varautuu mahdollisiin tempauksiin ja lisää tarvittaessa alueen vartiointia. Asiaan on varauduttu myös yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Fennovoiman rakentamisjohtaja Jouni Sipiläinen kertoo olevansa yllättänyt siitä, että aktivistit tulivat jo vuosi siten, kun alueen puita kaadettiin, eikä vasta voimalaitoksen rakentamisvaiheessa.

Aktivisteista koituva haitta ei Sipiläisen mukaan ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut urakoitsijoiden halukkuuteen työskennellä työmaalla.

Työmaa-alueetta on nyt helpompi valvoa kuin vielä vuosi siten, sillä alue on aidattu. Alueella liikkumista on lisäksi rajoitettu sisäministeriön asetuksella. Alueella luvatta liikkuvia ja oleskelevia voidaan sakottaa.

Ympäristöaktivistit ovat olleet Pyhäjoella yhtäjaksoisesti jo vuoden päivät. Protestileiri sijaitsee tällä hetkellä yksityisen henkilön mailla Pyhäjoen keskustan tuntumassa. Leiriläisten määrä vaihtelee päivittäin.

Simosen mukaan lisäväkeä valuu paikalle päivittäin toimintaviikkoa varten.

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic