Lounais-Häme

Käsi kädessä 70 vuoden ajan

Siitä on tänään 70 vuotta, kun Erkki ja Maire Viitamäki nousivat käsi kädessä Kalsun työväentalon ylämäkeä.

Nuoret sydämet sykkivät jännityksestä. Nimettömissä kimmelsi kulta, Mairen huntu ylettyi pitkälle maahan.

Erkin serkku soitti haitarilla häämarssia ja toistasataa juhlavierasta seurasi pariskuntaa herkeämättä.

Se oli aurinkoinen päivä 23. kesäkuuta 1946, Viitamäen pariskunnan yksi ikimuistoisimmista päivistä.

70 vuotta on pitkä matka, joka on mennyt nopeasti. Näin kuvailee Erkki Viitamäki nyt, ottaessaan paremman asennon keinutuolissaan. 

Juuri se onkin parasta avioliitossa, se matka. Viitamäkien mukaan kauneimmat hetket elävät arjessa, eivät juhlassa. Arjen luksusta on se, että puoliso ottaa kädestä kiinni ja kutsuu rakkaaksi.
Niin Maire ja Erkki tekevät joka ilta. Siitä tulee levollinen olo.

– Käsi kädessä nukkumaan, kylki kyljessä unten maille. Olemme aina yhdessä, Erkki kuvailee avioliittoa.

Pariskunnan kotona kaikki yksityiskohdat kertovat yhteisestä taipaleesta. Kalsun kylässä sijaitseva omakotitalo on omin käsin rakennettu vuonna 1968. Talon puutarhassa kasvaa yhdeksän suurta koivua. Yksi puu jokaisesta lapsenlapsesta.

Kehyksissä ovat kaikki tärkeimmät: lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset. Lisääkin on kohta tulossa.

Olohuoneessa on tämän kodin sydän. Erkki keinuttelee, Maire istuu vieressä nojatuolissa. Tässä he ovat aina, kun televisio on päällä.

Olohuoneen hyllyllä on hääkuva. Siinä hymyilevät Erkki ja Maire melkein kaksikymppisinä, juhannusaattona.

Mairen mielestä hänen huntunsa laskeutuu kuvassa väärin maahan. Jossain muualla on parempi hääkuva, se virallinen. Oliko se makuuhuoneen seinällä?

Viitamäet eivät ymmärrä nykyajan pariskuntia, jotka tuntuvat päätyvän kovin helposti eroon. Lieneekö erojen syy sitten hätiköinnissä, paremman kaverin etsinnässä, nuoruuden höpsötyksessä vai siinä, ettei oteta aikaa tutustua toiseen?
Erkki ja Maire eivät ole koskaan miettineet eroa. Ajatus on niin kaukainen, että se naurattaa.

Aviomies perustelee pitkää yhdessäoloa voimakkaalla kiintymyksellä ja kunnioituksella. Ne ovat parisuhteessa ensiarvoisen tärkeitä.

– Maire on aina ollut minulle niin hellä, Erkki sanoo ja vilkaisee puolisoaan.

Vaimon hellyys näkyi aiemmin siten, että hän kattoi miehelleen kahvin pöytään aina työpäivän jälkeen. Silloinkin, kun päivä päättyi iltakymmeneltä. 

Eläkeiässä hellyys on tarkoittanut kädestä kiinni pitämistä, yhteisiä kävelylenkkejä ja yhteisvoimin tehtyjä kotitöitä.

Enää pariskunta ei jaa töitä tarkasti, sillä molemmilla on vain aikaa. Toisin oli ruuhkavuosina, kun tehtiin töitä ja kasvatettiin lapsia. Selvä jako kotitöissä helpotti arkea.

– Siltikään meidän yhteiselomme ei ole häipynyt mihinkään, Maire sanoo.

Palataan vielä hetkeksi Kalsun työväentalolle. 

Nuoren parin juhannushäissä tanssittiin aamuviiteen asti. Erkki muistaa etenkin häävalssin. Sen tanssiminen oli jännittävää ja tunnelmallista.

Tanssien pariskunta tapasikin. Vieläpä Kalsun työväentalolla. 

Silloin oli kevät 1945. Erkki oli päässyt puolisen vuotta aiemmin rintamalta ja kävi viikoittain työväentalon tansseissa. Yhtäkkiä lavalle oli ilmestynyt 18-vuotias Maire, jonka kotitalo sijaitsi tuttavien mukaan viiden kilometrin päässä Erkin luota. 

Tyttö oli kaunis ja tanssi hyvin. Harmi vaan, että hänellä riitti vientiä.

Myös Maire oli huomannut rempseän ja suorasanaisen miehenalun kaikkien muiden hakijoiden joukosta.

– Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Erkki oli alusta asti ihanan koskettava. Eivät ne muut tuntuneet miltään, Maire muistelee. 

Kaksikko tapaili työväentalolla viikonloppuisin. Tanssien jälkeen Erkki kuljetti Mairen pyöräntangolla kotiin.

Pikkuhiljaa ikävä toisen luokse alkoi painaa jo keskiviikkoisin. Kunpa pääsisi edes vilkaisemaan. Ei auttanut muu, kuin mennä kihloihin. 

Melkein 10 kilometrin kävelymatka Forssan keskustaan Lehtisen Kelloliikkeeseen oli pitkä mutta kevyt. Joulukuun kylmyys pureutui luihin ja ytimiin. Silti matka oli hauska.

Maaseudulla kuljettiin tuohon aikaan yleisesti hevosilla, joten tiellä oli runsaasti jätöksiä. Kihlaparin kengät upposivat tuon tuostakin tuoreeseen lantaan.

– Kun tulin kotiin housut polvia myöten hevosenpaskassa, äiti kysyi, että missä sitä on taas oltu. Sanoin, että menin kihloihin, Erkki kertoo.

Joskus tuttavat ihmettelevät vieläkin, miten kaksi noin erilaista voi tulla noin hyvin toimeen.

Erkki kuvailee itseään vähän hankalaksi ihmiseksi. Sellaiseksi, joka laukoo kaikenlaista tarkoittamattaan. Maire taas sanoo olevansa ujo ja hiljainen. Ehkä erilaisuus on pariskunnan vahvuus.

– Maire ei koskaan moiti, rakastaa vain, Erkki sanoo.

Tyyni puoliso on temperamenttiselle Erkille parhain mahdollinen. Maire taas pitää siitä, että Erkki laittaa tuulemaan. Mies puuttuu sellaisiin aisoihin, joihin pitää puuttua. Hän hoitaa myös kodin raha-asiat.

Erilaisuuden, kunnioituksen ja kiintymyksen lisäksi pariskuntaa ovat pitäneet yhdessä joustavuus ja yhteiset arvot.

Erkki lopetti vuosikymmeniä sitten tupakoinnin Mairen vaatimuksesta.

Yhteisistä arvoista kielivät perheen asettaminen etusijalle, omaan kotikylään jääminen ja kova työn tekeminen.

– Joskus mekin toki kinaamme, mutta se kuuluu elämään. Ihminen ei ole terve, jos se ei joskus tappele, Erkki naurahtaa.

Tuoreille pareille Viitamäet haluavat sanoa, että tutustukaa toisiinne rauhassa.

Naimisiinmenoa kannattaa suunnitella vasta sitten, kun tuntee toisen kunnolla. Parinvalinnassa voi yleensä luottaa ensivaikutelmaan.

– Kun minä näin Mairen ensimmäistä kertaa, tiesin heti, että tuo on minun emäntäni. Piti enää kokeilla, että potkaiseeko se perseeseen, jos sitä käy pyytämässä tanssimaan, Erkki kertoo. FL

Asiasanat

Uusimmat