Lounais-Häme Forssa

Kasvikset maistuvat forssalaisille aiempaa paremmin – Marjojen kysyntä marketeissa lähes tuplaantui

Kuva: Juhani Salo
Kuva: Juhani Salo

Forssalaiset näyttävät lisänneen kasvisten syöntiä. Tämä selviää Forssan Prisman ja Citymarketin myyntitilastoista.

Citymarketissa kaikkien kasvisten myynti on ottanut ison harppauksen ylöspäin viime vuodesta. Erityisesti valmiiksi silputut salaatit ja pienet napostelutomaatit ovat alkaneet kiinnostaa aiempaa enemmän. Prismassa myynnin nousua näkyy hedelmissä.

Molemmissa liikkeissä korostuu kuitenkin selvimmin marjojen suosio.

Sekä Prismassa että Citymarketissa marjojen myynti on lähes tuplaantunut verrattuna viime vuoteen. Osittain marjojen kasvanut suosio johtuu siitä, että valikoima on laajentunut ja marjat on nostettu näyttävästi esille. Kaupaksi ovat käyneet niin tuore- kuin pakastemarjat.

– Marjojen myynnin kasvu suorastaan yllätti meidät, sanoo Forssan Citymarketin kauppias Mikko Virtanen.

Kasvisten suosio nousee, lihan laskee

Kasvisten kysynnän kasvu ei ole vain forssalainen ilmiö, vaan se näkyy valtakunnallisesti.

Pellervon taloustutkimuksen PTT:n tuoreesta ennusteesta selviää, että kasvisten syönti on kasvanut koko maassa samaan aikaan, kun lihan kysyntä on kääntymässä laskuun.

PTT:n mukaan sianlihan kulutus on ollut laskussa jo pidemmän aikaa, mutta myös siipikarjanlihan kulutuksen kasvu on nyt valtakunnan tasolla pysähtynyt.

Lihansyönnin trendien muutokset näkyvät myös forssalaisten lautasella.

Citymarketissa ja Prismassa lihan kokonaiskulutus on pysynyt melko vakaana, mutta punaisesta lihasta näytetään siirtyvän yhä enemmän broileriin ja kalaan.

Citymarketissa siipikarjanlihan kulutus kasvaa yhä 10 prosentin vuosivauhdilla, Prismassa kalakiloja myydään kokoajan enemmän.

– Kalaa syödään hyvin monipuolisesti aina muikusta turskaan, Prismajohtaja Minna Hovila-Myllylä sanoo.

– Sen sijaan sianlihan kysyntä on laskenut jo parin kolmen vuoden ajan tasaisesti, sanoo Mikko Virtanen Citymarketista.

Liha on kallistunut rajusti

PTT:n mukaan ruoan hinnan nousu jää tänä vuonna lähelle yleistä inflaatiotasoa. Ensi vuonna hintojen nousu hieman nopeutuu, mutta ero yleiseen kuluttajahintojen nousuvauhtiin ei edelleenkään ole merkittävä.

Tätä vuotta leimaa kuitenkin lihatuotteiden hintojen nousu, joka on ollut poikkeuksellisen rajua. Osittain kehitys on vastaus viime vuosien heikkoon lihatuotteiden kuluttajahintakehitykseen. Osittain se on seurausta lihamarkkinoiden positiivisesta kehityksestä ja erityisesti vientikysynnän kasvusta. PTT:n mukaan ensi vuonna lihatuotteiden hintojen nousu hidastuu selvästi. FL

Lue lisää: Lihankulutus kääntyy tänä vuonna laskuun Suomessa, ennustaa PTT

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic