Lounais-Häme

Kati Länsikylälle hopeaa muotokuvakisassa

Forssalaisen valokuvaaja Kati Länsikylän ottama muotokuva arvioitiin hopeamitalisijalle Ranskan Bourbon-Lancyssa järjestettävässä muotokuvabiennaalissa.

-Palkittu kuva syntyi varsin nopeasti. Kuvasin Linda Viipuria noin kymmenisen minuuttia. Linda on hyvin kuvauksellinen, Länsikylä kiittelee.

Kuva on osa muotokuvien Katse-sarjaa, joka on ollut esillä forssalaisessa Kahvila Ilossa. Mallin kuvausmeikin ja -kampauksen teki Studio Polkan Mira Tapola.

Länsikylä ei ollut paikan päällä palkitsemistilaisuudessa.

-Palautetta on kuitenkin luvassa postitse, joten sitä odottelen.

 

L’eté des Portraits -biennaalissa oli mukana noin 350 valokuvaajaa ja tuhat muotokuvaa eri puolilta maailmaa. Kukin osallistuja sai lähettää kisaan yhdestä kymmeneen kuvaa. Sarjoja oli useita. Hopeamitalilla palkittiin yhteensä 16 muotokuvaa.

Länsikylän lisäksi kisassa sijoittui hopealle toinenkin suomalainen muotokuvaaja Antti Karppinen.

L’eté des Portraits eli Muotokuvien kesä järjestetään joka toinen vuosi. Tämän kesän biennaali oli järjestyksessään kahdeksas.

Kisaan osallistuneet kuvat on laitettu näytteille ulkoilmaan bourgognelaisen Bourbon-Lancyn kylpyläkaupungin puistoihin, vesistöille ja kaduille. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat