Lounais-Häme

Katsastuskontteja kauppakeskuksiin

Siirreltävyys. Siinä Forssan Teräsrakenteen rakentamien katsastuskonttien tärkein ominaisuus. Tosin konttien siirtely tulee niin kalliiksi, ettei niitä kovin kevyin perustein lähdetä siirtelemään.

Ensimmäinen Forssan Teräsrakenteen Katsastuskontti oy:lle valmistama siirrettävä autokatsastuskonttipari on ollut käytössä helmikuusta alkaen. Katsastuskontti on Espoon keskuksessa kauppakeskus Espoontorin kupeessa. Tällä viikolla valmistuva konttipari lähtee Helsinkiin kauppakeskus Kaareen. Katsastuskontteja on luvassa seuraavaksi Lempäälään ja Poriin, näistä neuvottelut ovat loppusuoralla.

-Ouluun asti olemme tutkineet katsastuskonttien sijoittumismahdollisuudet. Suomessa on parikymmentä sellaista kauppakeskusta, joiden yhteyteen kontti sopisi, kertoo Katsastuskontti oy:n toimitusjohtaja Ilkka Marin.

Forssan Teräsrakenteen yrittäjä ja toimitusjohtaja Kalevi Viander käyttää yrityksensä mottona sanaparia saranasta siltaan. Katsastuskontit ovat yritykselle yksi tuote muiden joukossa, ja niiden myötä on tuotantoon taas tuotu jotain uutta.

-Kontit ovat ihan hyvä tuote meille. Näille jätkille ei uusi tuote ole mikään ongelma, kehuu tuotantopäällikkö Tomi Moisio Teräsrakenteen työntekijöitä.

Myös tilaajan eli Ilkka Marinin näkökulmasta yhteistyö Forssan Teräsrakenteen kanssa on sujunut mallikelpoisesti.

Tomi Moisio kertoo, että ensimmäisen katsastuskontin myötä homma opeteltiin, ja siitä saatujen kokemusten perusteella tehtiin seuraavaan pientä mittaviilausta.

Pullonkaulana katsastuskonttien alkutaipaleella on työntekijöiden rekrytointi. Tarvetta työntekijöille olisi sekä Katsastuskontti oy:llä että Forssan Teräsrakenteella.

-Tekijämiehiä ei ole vapailla markkinoilla, toteaa Marin.

-Ammattitaitoisia on vähän otettavissa. Jos jonkun löytää, hänet pitää itse kouluttaa, säestävät Viander ja Moisio.

Forssan Teräsrakenteen monista töistä katsastuskontit poikkeavat siinä, että ne voidaan rakentaa yrityksen Ypäjän toimipisteessä. Muuten iso osa töistä tehdään siellä, missä tilaajakohde on.

-Tämä ei ole meille mikään ihmeellinen työ. Vastaavia rakenteita teemme työmailla, esimerkiksi iv-konehuoneet ovat samantyyppisiä. Erona on, että nämä kontit tehdään täällä ja tämä on siistiä sisätyötä poissa säiden armoilta, Moisio selvittää.

Yhden konttiparin tekemiseen kuluu aikaa kymmenen viikkoa. Katsastuskontteja tehdään sellaisella tahdilla, että valmiit voidaan kuljettaa suoraan toimintapaikoilleen.

Konttiparin pienemmässä kontissa on pikkuinen toimistohuone, isommalla puolella jarrudynamometri, jolla tarkastetaan katsastettavan auton jarrujen toiminta. Isommassa kontissa on kaikki muu katsastukseen tarvittava. Siellä hoituvat niin päästömittaus kuin auton rakenteiden tutkiminen.

Konttien seinät on eristetty uretaanilla ja konteissa on lämmitys.

-Kun aloitimme helmikuussa Espoossa, pakkasta oli 17 astetta. Kyllä kontissa tarkeni töitä tehdä. Tietysti asiakkaita pitää olla, että tekemistä riittää, naurahtaa Ilkka Marin.

Ajatuksena katsastuskonttien kehittämisessä on ollut luoda järjestelmä, jossa katsastus tuodaan sinne, missä autoilijat ovat. Kauppakeskuksen pihalla sijaitsevaa katsastuskonttia markkinoidaan helppoudella; asiakas voi jättää autonsa katsastajan hoteisiin ja hoitaa omia kauppa-asioitaan sillä välin, kun ajokkia katsastetaan.

-Kontit ovat siirrettäviä, mutta pyrimme saamaan vähintään kolmen vuoden vuokrasopimuksen kauppakeskukselta. Siirtäminen on niin kallista, ettei sitä heppoisin perustein tehdä, sanoo Marin.

Hän ei kuitenkaan sulje pois sitä vaihtoehtoa, että katsastusaseman voisi siirtää johonkin suureen massatapahtumaan, jossa muun toiminnan ohella voisi katsastuttaa autonsa.

Katsastuskonttien hinta pyörii 150000 euron tuntumassa. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt toimiluvan ja tarkastaa kontit ennen käyttöönottoa. Tarkastuksessa tutkitaan, että laitteet, työvälineet, ajorampit yms. ovat asianmukaisessa kunnossa. FL

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic