Lounais-Häme Forssa

Kauppakadun puodit, Piparkakkutalo ja Saviläpi – Aikamatkailimme kävelyretkelle vuoden 1925 Forssaan

Forssan Lehti tekee kuvitteellisen aikamatkan vuoteen 1925 ja kävelee Kutomolta Kauppakadun, Piparkakkutalon ja Saviläven kautta Kehräämölle. Vaikka kävelyn tapahtumat ovat fiktiivisiä, tiedot esimerkiksi henkilöistä, vuosiluvuista ja tapahtumista ovat todellisia.
Kauppakatu vuonna 1925 Rautatienkadun suunnasta kuvattuna. Vasemmalla näkyy "lautakonki", sen ajan jalkakäytävä. Kuva: Forssan Museo
Kauppakatu vuonna 1925 Rautatienkadun suunnasta kuvattuna. Vasemmalla näkyy "lautakonki", sen ajan jalkakäytävä. Kuva: Forssan Museo

Forssan Lehden arkistojen seasta ei ole löytynyt etsinnöistä huolimatta aikakonetta, joten tämäkin korona-ajan matka on tehtävä vain mielikuvissa. Tällä kertaa matkamittariin kertyy kilometrien sijaan vuosia, tarkalleen ottaen 95 vuotta.

Aion tehdä keväisen kävelyretken vuonna 1925, jolloin kaksi vuotta aiemmin kauppalaksi itsenäistyneessä Forssassa oli asukkaita 7681 ja autoja noin 70.

Ei muuta kuin matkaan!

Viljanen rakensi, Julin hoitaa velkoja

Seison tutussa paikassa, mutta vieraassa ajassa. Kauppakeskusta ei nouse tänne vielä vuosikymmeniin, mutta edessäni näkyy silti tuttu rakennus. Uudenkarhea Forssa-yhtiöiden voimalalaitos saatiin valmiiksi Loimijoen rantaan edellisenä vuonna, 1924. Komea on myös joen toiselle puolelle 1923 rakennettu viimeistämön laajennusosa. Korviini kantautuu etäistä sahauksen surinaa ja lautojen kolinaa. Forssan Saha oy:n niin ikään kaksi vuotta aiemmin rakennetulle uudelle laitokselle uitetaan tukkeja kiihtyvällä tahdilla.

Forssa-yhtiön komea voimalaitos valmistui 1924. Kuva: Forssan museo

Kylläpä on pienelle alueelle rakentunut lyhyessä ajassa valtavia rakennuksia!

Kaikista kolmesta rakennuksesta voidaan kiittää Alfred Viljasta, joka toimi Forssa-yhtiön lyhytaikaisena johtajana edelliseen vuoteen asti. Vuonna 1924 hänen pestinsä ja taakse jättämänsä miljoonavelat otti hoitaakseen kauppaneuvos Isak Julin, joka nyt parhaansa mukaan paikkaa yhtiön taloutta. Oman osansa säästökuurista saavat niin työntekijät kuin osakkeenomistajatkin.

Ylitän kävelysillan Kutomon puolelle ja nousen itse kutomorakennuksen ja viimeistämön välistä kapeaa mäkeä ylös. Tehdasalueella ei saisi ulkopuoliset kulkea, mutta eipä kukaan kysele peräänkään, sillä ihmisiä riittää, onhan Forssa-yhtiöllä työntekijöitä nyt yhteensä puolisentoista tuhatta. Käytävän yli kulkee vielä ”huokausten silta”, jonka avulla raakakangas siirretään viimeistämöön.

Kävelen alueen läpi tielle, joka tunnetaan sata vuotta myöhemmin Finlaysonintienä. Finlaysonia ei Forssassa näy vielä yhdeksään vuoteen, joten nyt tie on vielä Kauppakatu, jota lähden talsimaan kohti palvelujen keskittymää.

Juttu jatkuu kuvan alla.

”Huokausten sillan” kautta raakakangas siirtyi kutomolta viimeistämölle. Kuva: Forssan museo

Iloinen 1920-luku?

Jos Kauppakadun huonoa kuntoa haukuttiin 2010-luvulla, ei siinä ole kehumista 1920-luvullakaan. Etenkin näin keväällä tie on varsinaista mutavelliä, jota autot ja hevoskärryt ovat pehmentäneet. Onneksi kadun reunassa on puinen jalkakäytävä eli lautakonki, jota pääsen astelemaan ainakin lähes kuivin jaloin.

Vasemmalle jää Uudenkylän alue, joka kokee muutaman vuoden päästä tuhoisan tulipalon.

Jos vuosikymmentä kehutaan ”iloiseksi 1920-luvuksi”, ei se sitä aina ole esimerkiksi Uudenkylän asukkaille, lähinnä Forssa-yhtiön työntekijöiden perheille. Vaikka työpäivät ovat enää kahdeksantuntisia, ovat ne yleensä hyvin raskaita. Asuntojen sähköistämistä on aloiteltu, mutta vielä ani harvaan kotiin tulee virtaa. Tilaakaan ei liiemmälti ole, sillä Forssan taloissa lähes puolet on yksihuoneisia.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Forssa-yhtiö oli 1920-luvulla yksi Suomen suurimmista työllistäjistä. Kuva: Forssan museo

Kauppoja laidasta laitaan

Tyhjiä liiketiloja ei Kauppakadulla näy, ja puotien ovet käyvät tiuhaan.

Pelkästään ruokatavarakauppoja on Forssan alueella yli 20, sekatavarakauppoja vähintään saman verran. Kadun varrella on niin rautakauppaa, pankkia, vaateliikettä ja kenkäkauppaa. Rautatienkadulla häämöttää Tammen Osuusliike.

Toimittajana minua tietysti kiinnostaa Kauppakadun ja nykyisen Keskuskadun kulmaus, jossa toimii Forssan Kirjapainon ja Forssan Lehden ensimmäinen oma toimitalo. Lehdellä on kolme toimittajaa, ja se ilmestyy kolmesti viikossa.

Saan toimitukselta käsiini päivän lehden. Siinä kerrotaan muun muassa, kuinka Merikarvian nimismies oli pidättänyt letkulaisen miehen omistaman auton kuljettajan, jonka hallusta oli löydetty väkijuomia. Niin, nythän eletään kieltolain aikaa. Tosin viinanjuontia se ei ole pysäyttänyt, kotikutoisia viinatehtaita löytyy Forssastakin lähes viikoittain.

Esko Aaltonen on ehtinyt paljon

Samaan aikaan kun saan lehden luettua, astuu toimitalosta ulos tutulta näyttävä mies. Esko Aaltonen, kirjapainon ja lehden perustaja. Aaltonen lähtee astelemaan Loimijoen suuntaan. Kysyn samaan aikaan ovesta tulevalta toimittajalta, mihin toimitusjohtaja-päätoimittajalla on kiire. Ensin kotiseutu- ja museoyhdistyksen, sitten kauppalanvaltuuston kokoukseen tietysti.

Olisihan se pitänyt arvata. Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys pantiin pystyyn 1923, Forssa itsenäisenä kauppalana valtuustoineen ja hallituksineen saman vuoden alussa. Kaikkien jäsen nyt 32-vuotias Aaltonen on alusta asti ollut.

Lähden astelemaan Aaltosen perään kohti Saunasiltaa. Rakennukset ovat tuttuja, osittain myös palvelut. Forssan Kino löytyy joen rannasta. Suomalainen elokuva ottaa vasta ensiaskeleitaan, joten teatteri esittää lähinnä kuvaelmia ja ulkomaalaisia mykkäelokuvia.

Viereisessä rakennuksessa nykyisen Keskuskadun varrella asui aiemmin teatterin perustaja Albert Lindfors, mutta nyt siinä toimii pieni puoti.

Piparkakkutalo!

Jokea ylittäessäni Saunasillalla minun täytyy peittää nenäni ja suuni, sen verran vahva haju Loimijoesta nousee.

Viemärien rakentaminen alkaa vasta ensi vuonna, joten toistaiseksi Loimijoki toimii luonnon viemärinä. Jos Loimijoen vedenlaatu sata vuotta myöhemmin herättää huolta, niin onneksi kukaan ei ole näkemässä vuoden 1925 jokea.

Sillan jälkeen vasemmalla toimii yhtiön Forssa-yhtiön sauna- ja pesulaitos. Kun ylitän Kutomon ja Kehräämön välistä junarataa, oikealla näkyy tuttuakin tutumpi, alle kymmenvuotias puuvillamakasiini.

Nousen mäen ylös ja kas – siinä se nyt on: Forssan-Tammelan Säästöpankin toimitalo, joka tunnetaan myös nimellä Piparkakkutalo. Rakennus, joka puretaan vajaan 50 vuoden päästä, mutta ei taideta koskaan unohtaa. Junantuomanakin tunnen Piparkakkutalon tarinan paremmin kuin monen vuonna 2020 aktiivisessa käytössä olevan rakennuksen historian.

Piparkakkutalolle päästessäni huomaan, että sieltä kannetaan juuri kirjakasoja ulos – miksi? Minulle vastaa Tarmo Hirsjärvi, niin ikään kauppalan valtuuston kokoukseen suuntaamassa oleva kansakoulunopettaja. Hän kertoo, että kirjasto muuttaa Aleksanterin koululle, melkein naapuriin.

Siirryn pois muuton tieltä.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Forssan-Tammelan Säästöpankin rakennus tunnetaan Forssassa yhä hyvin. Kuva Piparkakkutalosta on otettu 1930-luvulla tehdyn laajennustyön jälkeen. Kuva: Forssan Museo
Forssan-Tammelan Säästöpankin rakennus tunnetaan Forssassa yhä hyvin. Kuva Piparkakkutalosta on otettu 1930-luvulla tehdyn laajennustyön jälkeen. Kuva: Forssan museo

Saviläpi ja Tehtaanpuoti

Ankkalammilla ei joutsenia ui, sillä sen tila on tämän hetken nimensä mukainen: Saviläpi.

Saviläven toisella puolella ei näy toria, vaan se sijaitsee Wahreninkadun päässä, nykyisen Puistolinnan liepeillä. Nyt myyntikojuja ei kuitenkaan näy, sillä toripäivä on lauantai. Puistolinnan paikalla taas on pitkä rakennus, jonka ovi käy tiuhaan. Se on Isopuoti eli yhtiön omistama Tehtaanpuoti. Pari vuosikymmentä aiemmin Forssassa asunut Ester Hällström on kertonut, että puodista ”saimme kaiken minkä tarvitsimme”. Myöhemmin Hällströmistä tuli Ståhlberg, Suomen ensimmäisen presidentin vaimo.

Lue lisää Ester Ståhlbergin Forssan-vuosista: Suomi sai presidenttinsä tasan sata vuotta sitten – Ensimmäinen ”ensimmäinen nainen” vaikutti aiemmin vahvasti Forssassa (FL 25.7.2019)

Hämeentien toisella puolella komeilee entinen juottola ja hotelli, nykyinen kauppalantalo, jossa tulevina vuosikymmeninä toimii esimerkiksi musiikkiopisto.

Paljon tuttua

Käännän katseeni kohti Kehräämöä.

Samat kiviset portin päät ottavat vastaan Wahreninkadulle tulijat. Näkymä on monilta osin samanlainen kuin vajaa sata vuotta myöhemminkin, kun tien laidat on jo täytetty pytingeillä ja suoran päässä seisoo jalustallaan A. W. Wahrenin näköispatsas.

Tähän on hyvä päättää kävelyretki.

Vaikka Kutomo ja Kehräämö ovat hiljentyneet tehdastyöstä 2020-lukuun mennessä, näkyy 1920-luvun perintö yhä lähes sata vuotta myöhemmin Forssassa vahvasti. Jos kierros 95 vuoden takaisessa Forssassa jotain opettaa, niin sen, että jo muutamassa vuodessa voi saada aikaan muutoksia, jotka näkyvät vielä vuosisadan päästäkin. Niitä vain pitää osata katsoa. FL

Jutun lähteinä on käytetty haastatteluja Forssan museon Tuuli Ravantin, Forssan kaupunginarkkitehti Sirkka Köykän ja Ville Koiviston haastatteluja, kirjoja Forssan historia (Risto Peltovuori, Forssan Kirjapaino 1993), Sadan vuoden juttu (Kari Grahn, Hannu Lahtonen, Forssan Kirjapaino 2017), Entisajan Forssaa ja sen väkeä, osa II (Esko Aaltonen, Forssan Kirjapaino 1951), Forssan puuvillatehtaan historia 1847–1934 (K.V. Kaukovalta, Arvi A. Karisto oy:n kirjapaino 1934) sekä verkkolähteitä historia.forssa.fi, piipunjuurella.fi.

 

Lue myös: Käsityöläiskatu vie 1900-luvun alun Forssaan – ”Uusikylä voisi olla nyt kuin Vanha Rauma”(FL 17.4.2019)

Forssan Kalliomäellä on huikean värikäs historia, johon kuuluvat morontossut, Kalle Aaltonen ja poliisikoira Rex (FL 1.9.2019)

Uusimmat

Näkoislehti

2.7.2020

Fingerpori

comic