Lounais-Häme

Kauppasota käyntiin keskiyöllä – USA:n Kiinan-vastaiset tuontitullit astuvat voimaan perjantaina

Washington
05.07.2018, 18:27

Talous

Toivo Yhdysvaltojen ja EU:n orastavan kauppasodan lientymisestä on saanut pörssit Euroopassa ja Yhdysvalloissa nousuun.
Euroopan autonvalmistajien osakkeet nousivat voimakkaasti sen jälkeen, kun Yhdysvaltain Berliinin-suurlähettiläs Richard Grenell kertoi Saksan isoimmille autoyrityksille, että Yhdysvallat vaatii EU:ta laskemaan autojen tuontitullit nollaan, jos Yhdysvallat tekee vastineeksi samoin.
Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi torstaina, että kannattaa keskusteluja autotullien alentamisesta. Merkelin mukaan mahdollisten alennusten tulisi kuitenkin koskea kaikkia maita, joiden kanssa EU:lla on autokauppaa, ei vain Yhdysvaltoja.
Sopimus pelkästään Yhdysvaltojen kanssa ei menisi yksiin Maailman kauppajärjestön WTO:n säännösten kanssa, Merkel sanoi. Merkelin mukaan molemmat osapuolet ovat jo jumissa “kauppakonfliktissa”, ja sen äityminen kauppasodaksi tulisi estää.

“Voi hidastaa maailman talouskasvua”

Isompi kauppasota on kuitenkin oven takana, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon asettamat Kiinan vastaiset tuontitullit astuvat voimaan vuorokauden vaihtuessa torstaista perjantaille Yhdysvaltain itärannikolla. Suomen ajassa hetki lyö perjantaina aamuseitsemältä.
Jo riski kauppasodan kiihtymisestä voi hidastaa maailman talouskasvua, varoitti Englannin keskuspankin johtaja Mark Carney torstaina.
Tuontitullit koskettavat kymmenien miljardien dollareiden edestä Kiinasta Yhdysvaltoihin tuotavia tavaroita.
Trump uhkaili alun perin iskevänsä kiinalaistuotteisiin 25 prosentin tuontitullin, joka koskettaisi 50 miljardin arvoista kauppaa. Listaa kuitenkin supistettiin myöhemmin koskemaan 818 tuotetyyppiä, joiden tuonnin arvo on 32 miljardin dollarin luokkaa.
Kauppasotaa Yhdysvaltain hallinto on perustellut muun muassa sillä, että Kiina sen mukaan varastaa amerikkalaista tietotaitoa.
Kiina on ilmoittanut vastaavansa Yhdysvaltain asettamiin tuontitulleihin yhtäläisen voimakkailla vastatoimilla.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat