Lounais-Häme

Kaupungin palkkiosääntö entisellään

Forssan kaupungin palkkiosääntö pidetään ennallaan. Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi peruutti esityksensä palkkiosäännön muuttamisesta maanantaisessa kaupunginhallituksen kokouksessa.

Tähän asti kaupunginhallituksen puheenjohtajalle on maksettu 2400 euron vuosipalkkio. Valtuuston puheenjohtajalle on puolestaan maksettu 2040 euron vuosipalkkio. Summat pysyvät ennallaan.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajalle maksetaan lisäksi korvausta ansionmenetyksestä sen mukaan, miten hän tehtävänsä vuoksi joutuu olemaan poissa varsinaisesta palkkatyöstään.

Kesäniemen peruuttamassa esityksessä kaupunginhallituksen puheenjohtajalle olisi maksettu kiinteä tuhannen euron kuukausikorvaus. Sillä oli tarkoitus mahdollistaa tehtävän hoito täysipäiväisesti yhtenä päivänä viikossa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi on tulossa SDP:n Kaisa Lepola. Lepola työskentelee Lopen sosiaalihuollon erityisasiantuntijana. Lepola on aiemmin arvioinut irrottavansa yhden työpäivän viikosta kaupunginhallituksen puheenjohtajan työtehtävien hoitamiseen.

 

Suukopua muun muassa sosiaalisessa mediassa aiheutti etukäteen paitsi palkkiosäännön muutoshanke juuri maakuntauudistuksen alla myös palkkiosääntötekstissä ollut maininta kokopäiväisen kaupunginhallituksen puheenjohtajan 60 000 euron vuosipalkkiosta.

-Ei ollut missään vaiheessa luottamushenkilöiden tai virkamiesten ajatus, että tällaiseen Forssassa siirryttäisiin. Haluttiin näyttää esimerkkejä siitä, millaisella mallilla asia on muissa kaupungeissa hoidettu, Kesäniemi selittää.

Kaupunginhallitus keskusteli palkkiosääntöasiasta kokouksessaan. Nykyisen palkkiosäännön katsottiin täyttävän tehtävänsä hyvin. FL

 

Aiheesta aiemmin:

http://www.forssanlehti.fi/uutiset/34422-ei-todellakaan-sanoo-tuleva-puheenjohtaja

 

Palkkiosääntö
Luottamushenkilöille maksetaan palkkiota, päivärahaa ja korvausta ansionmenetyksestä sekä matka- ja muista kustannuksista.Valtuuston ja kaupunginhallituksen kokouspalkkio on 95 euroa, lauta- ja johtokuntien 70 euroa, toimikuntien ja työryhmien 60 euroa ja nuorisovaltuuston 20 euroa.Puheenjohtajalle palkkio maksetaan 50 prosentin korotuksella.Valtuuston puheenjohtajan vuosipalkkio on 2040 euroa, valtuuston ja hallituksen varapuheenjohtajien 1080 euroa, kaupunginhallituksen jäsenten ja lautakuntien puheenjohtajien 960 euroa.