Lounais-Häme

Kaupunginjohtajan koeaika päättymässä

Vajaa vuosi sitten Forssan kaupunginjohtajana aloittaneen Jari Kesäniemen koeaika päättyy 28. helmikuuta. Tämän jälkeen Kesäniemen palvelussuhde jatkuu johtajasopimuksen sekä viranhaltijoita koskevien eri säännösten ja määräysten mukaisesti.

Forssan kaupunginhallitus ei kuitenkaan käsitellyt koeajan päättymistä vielä eilisessä kokouksessaan, koska siihen “ei ollut valmiuksia”. Käsittely siirtyy myöhemmäksi, mutta se tehdään kuitenkin ennen, kuin kaupunginjohtajan koeaika päättyy.

Kesäniemi aloitti kaupunginjohtajana viime maaliskuun alussa. Hänen virkasuhteensa sai kesällä kolauksen, kun Kesäniemi intoutui konfliktiin alaisensa kanssa forssalaisella terassilla.

Kesäniemi ja hänen pahoinpitelemänsä kaupungin työntekijä löivät kättä päälle ja sovittelivat kesäkuun alussa sattuneen terassinujakan.

Forssan kaupunginhallitus antoi Kesäniemelle varoituksen epäasiallisen käytöksen takia ja jatkoi hänen koeaikaansa helmikuun loppuun. Kolme Kesäniemen jatkoa vastaan äänestänyttä kaupunginhallituksen jäsentä olisivat halunneet purkaa kaupunginjohtajan virkasuhteen heti.

Forssan kaupunginhallitus myönsi samalla Kesäniemelle vuosilomaa ajalle 15.–24. kesäkuuta. FL

 

Uusimmat