Lounais-Häme

Kävelyn rytmi saa aivot ja aistit vertymään – Kirjailijat tekevät ajatustyötä poluilla

Metsästäjä-keräilijän aivot uinahtavat tietokoneen ääressä, mutta metsäkävelyt saavat mielen notkistumaan. Kirjailijat J.S. Meresmaa ja Jyrki Vainonen tekevät säännöllisesti pitkiä kävelyitä.
Kuva: Soile Toivonen
Kuva: Soile Toivonen

Metsän pohja joustaa askelten alla. Polut kiemurtelevat puiden ja kivien välissä, ja mieli alkaa rentoutua ja vaellella. Moni luovan työn tekijä tekee työtään kävelyllä. Ajattelee.

– Mielikin kulkee metsässä polkuja pitkin, ja ajatukset saavat yllättäviä käänteitä. Täysin suorilla reiteillä käveleminen ei välttämättä toimi samalla tavalla, sanoo tamperelainen kirjailija J.S. Meresmaa.

Hän kiinnostui kävelemisen merkityksestä aivoille ja luovuudelle erityisesti jäätyään vapaaksi kirjailijaksi muutama vuosi sitten. Hän huomasi tarvitsevansa jotain, joka pitää yllä nimenomaan aivokuntoa. Kävely tuotti kuin itsestään ratkaisuja, joita pöydän ääressä piti tuskaisesti metsästää.

– Luova työ vaatii aivokapasiteettia. Päivinä, jolloin menen kävelemään, mieli rauhoittuu ja ahdistavat asiat loittonevat. Hyviä ideoitakin tulee tai valmiita lauseita tai aforismeja. Kävelemisestä tuli nopeasti osa työn rytmiä.

Parhaillaan tekeillä olevan fantasiaromaanin alkukuva leimahti juuri metsäkävelyllä.

Olennaista on kävelyn rytmi

Juuri kävelyn rytmi on olennainen. Tämä ei ole uusi keksintö. Muun muassa kirjailija Virginia Woolf on esseissään pohtinut kävelemisen vaikutuksia ajatteluun ja jopa identiteetin kokemukseen.

Kävelemistä laajemmassa kuin luovuuden tai työn merkityksessä on pohtinut toinen tamperelainen kirjailija, Jyrki Vainonen, esseeteoksessaan Askelia (2014).

Hänelle käveleminen on aina ollut paitsi luonteva tapa taittaa taivalta, myös osa itselleen ominaista hidasta maailmankuvaa. Hän ylipäätään liikkuu hyvin harvoin esimerkiksi autolla.

– Rauhallinen ulkoinen prosessi tukee rauhallista sisäistä prosessia. Kaikkien alojen taiteilijat ovat maailmojen luojia. Fyysisen todellisuuden hitaat liikkeet ruokkivat kekseliäisyyttä, Vainonen sanoo.

Meresmaa on huomannut saman. Esimerkiksi pyöräilyllä tai juoksulla ei ole samanlaisia vaikutuksia mieleen. Hän innostui niin, että tutustui muun muassa aivotutkijoiden Minna Huotilaisen ja Katri Saarikiven teokseen Aivot työssä.

– Ihmisellä on edelleen esihistoriallisen metsästäjä-keräilijän aivot. Kävelyn rytmi aktivoi ne, mutta istuminen vie ne vartissa nuotion tuijottamisen tilaan.

Nykyajan nuotioista kirkkain on tietokoneen tai älylaitteen ruutu.

Kävellessä pystyy ajattelemaan pidemmälle tulevaisuuteen

Istumatyöntekijä pinnistelee siis enimmäkseen henkilökohtaisessa näytönsäästötilassa. Liikkeelle lähteminen herättää vireyden uudelleen.

– Tutkijoiden mukaan kävellessämme pystymme myös ajattelemaan paljon pidemmälle tulevaisuuteen kuin istuessamme, Meresmaa kertoo.

Vainonen toteaa, että kävelyn rytmi kirjaimellisesti maadoittaa. Jalka tapaa maan kautta aiemmin samoja polkuja kulkeneet, ja jos kävelymaasto liittyy omaan historiaan, erilaiset kartat sovittuvat toisiinsa ja aikatasot linkittyvät. Kaikki tämä irrottaa yhä nopeutuvan arjen vaatimuksista.

– Kapasiteettimme ei riitä näännyttävään vauhtiin ja informaatiotulvaan. Kävellessäkin saa informaatiota, mutta hitaassa vauhdissa tietoa pystyy käsittelemään. Se ei sakkaudu ja kerrostu, Vainonen pohtii.

20 minuuttia metsässä rauhoittaa

Metsäkävely on J.S. Meresmaan työohjelmassa noin kolmesti viikossa. Hän ihmettelee sitä, että kaupungeissa tuhotaan systemaattisesti juuri ihmisten lähimetsiä.

– Ne ovat todella tärkeitä. Jo 20 minuuttia riittää rauhoittamaan. Jos pitäisi ajaa jollain kulkuvälineellä tunti metsään päästäkseen, hyödyt kumoutuisivat jo paluumatkalla.

Eräässä Meresmaan lukemassa kirjassa kerrottiin merenelävästä, vaippaeläimiin kuuluvasta meritupesta, jolla on aluksi aivot, mutta kun otus kiinnittyy lopulliseen paikkaansa, aivot surkastuvat pois.

– Tutkijat päättelivät, että aivoja tarvitaan ennen kaikkea liikkumiseen. Sitä on kiinnostava miettiä, hän sanoo.

Metsässä ymmärtää oman pienuutensa

Käveleminen myös irrottaa ulkoisista asioista. Jyrki Vainonen huomauttaa, että identiteetin rakennustarpeiksi tarjotaan nykyään lähinnä ulkoisia asioita ja vertailua muihin, vaikka tärkeintä rakennusainetta on oma sisäinen maailma. Se vahvistuu kävellessä.

– Ehkä käveleminen auttaa meitä tulemaan sisältäpäin ohjautuvammiksi, Vainonen miettii.

Käveleminen muistuttaa ihmisen pienuudesta luonnon rinnalla.

– Metsässä liikkuessa ymmärtää olevansa vain pienen pieni osa luontoa. Siellä katoavat harhat ihmisen kaikkivoipaisuudesta. Maa jalkojen alla kertoo myös ihmisen omasta kuolevaisuudesta. FL

Näkoislehti

2.6.2020

Fingerpori

comic