Lounais-Häme

Käytetyt paalimuovikalvot haetaan tiloilta

Jokioisten-Ypäjän, Tammelan ja Humppilan 4H-yhdistykset ovat mukana maataloudessa käytettyjen auma- ja paalimuovikalvojen kampanjakeräyksessä. Yhdistykset saavat osansa keräyksen tuotosta.

4H-järjestö on osallistunut lannoite- ja siemensäkkien kierrätykseen jo vuodesta 1975 alkaen. Tänä syksynä yhdistys osallistuu auma- ja paalimuovikalvojen keräyksen lisäksi myös AIV-liuosastioiden kierrättämiseen.

Maataloudessa syntyy vuosittain noin 12000 tonnia muovijätettä. Uusiomuovin hinta ja hiilijalanjälki ovat muoviraaka-aineeseen verrattuina huomattavasti pienempiä. Lisäksi uusiomuovin käyttö pienentää fossiilisten polttoaineiden kulutusta.

Auma- ja paalimuovikalvot kierrätetään hyötykäyttöön. Kalvot noudetaan tiloilta ilmaiseksi vuoden loppuun asti kestävässä kampanjassa. Viljelijät voivat tilata ilmaisen noudon nettilomakkeella.

Kalvojen joukossa ei saa olla verkkoa tai esimerkiksi kanistereita tai kotitalousjätettä. Pienin noudettava erä on kymmenen kuutiota ja tuhat kiloa.

Muovikalvot päätyvät yleensä jätteeksi. Suomen 4H-liitto ja Pohjanmaan Muovikierrätys ovat sopineet kalvojen keräämisestä kierrätykseen koko maassa. Kalvot päätyvät uusiomuovin raaka-aineeksi Muovikierrätyksen tuotantolaitoksella.

Pohjanmaan Muovikierrätys lahjoittaa jokaisesta kerätystä, laatuvaatimukset täyttävästä muovitonnista 18 euroa paikallisille 4H-yhdistyksille.

Paikalliset 4H-nuoret hoitavat myös Jokioisten ja Tammelan keräyspistettä, johon otetaan vastaan käytettyjä muovisia AIV-liuosastioita. Keräys järjestetään 14. ja 15. lokakuuta.

Nuoria työllistävä ja viljelijöille maksuton AIV-astioiden keräys kulkee nimellä Vastuullinen Virtanen.

Viljelijät voivat tuoda tyhjät 30 litran liuoskanisterit ja 200 litran liuostynnyrit Jokioisten-Ypäjän tai Tammelan 4H-yhdistyksen keräyspisteeseen.

Keräykseen otetaan vastaan vain tiettyjen toimijoiden astioita, koska kaikki toimijat eivät osallistu keräyksen kustannuksiin.

Nuoret tarkastavat astiat ja pakkaavat ne kuljetusta varten yhdessä viljelijän kanssa. Taminco tyhjentää keräyspisteen keräyksen päätyttyä. Lisätietoa löytyy paikallisten 4H-yhdistyksien nettisivuilta. FL

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic