Lounais-Häme

Kela- ja koulukyydit ovat pienillä paikkakunnilla taksien henkireikä – lakisääteiset kuljetukset kannattelevat taksiyrittäjiä, mutta väen vähentyminen nostaa kustannuksia

Helsinki
01.10.2018, 03:09

Kotimaa

Suurten kaupunkien ulkopuolella taksien asiakkaat ovat vähentyneet vuosien varrella. Monen taksiyrittäjän toimeentulo riippuu yhteiskunnan takaamista lakisääteisistä koulu- ja Kela-kuljetuksista.
– Maaseudulla ja pienissä kunnissa taksipalvelut ovat yrittäjille kannattavia vain arkisin välillä 9-17, kun liikkeellä ovat koululaiset, sairaat, vanhukset ja muut, jotka tarvitsevat yhteiskunnan järjestämää kuljetusta, sanoo Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen.
Koskisen mukaan kolmasosa koko alan liikevaihdosta tulee näistä kuljetuksista, ja maaseudulla niiden merkitys on vielä suurempi. Heinäkuussa takseilta poistui päivystysvelvoite, ja moni lopetti hiljaiset ja heikosti kannattavat ilta- ja viikonloppupäivystykset kokonaan.

Väestökeskittymät houkuttelevat

Vaikka lakisääteiset kuljetukset kannattelevat taksiyrittäjiä, väen vähentyessä syntyy kuitenkin ongelmia. Jos kuljetuksia ei ole niin paljon, että ihminen saisi niistä toimeentulonsa, toimintaa ei kannata jatkaa tai se kannattaa siirtää sinne, missä ihmisiä ja rahaa liikkuu enemmän. Se taas tietää sitä, että lakisääteisten palvelujen järjestäminen syrjäisemmille seuduille kallistuu.
Koskisen mukaan liikenne ympäryspaikkakunnilta esimerkiksi keskuskaupungin sairaalaan järjestyy kyllä, vaikka auton pitäisi lähteä keskuskaupungista. Ongelmia tulee sellaisessa tilanteessa, jossa matka tapahtuu ympäryspaikkakunnan sisällä ja on kohtuullisen lyhyt.
– Ajatellaan, että asiakasta pitää kuljettaa kolme kilometriä terveyskeskukseen, mutta auton pitää lähteä keskuskaupungista ja palata sinne. Silloin niistä kolmesta kilometristä täytyy veloittaa kohtuullisen korkea hinta siirtymien takia. Palveluiden kustannustaso tulee luultavasti nousemaan samalla, kun palvelutaso heikkenee, hän sanoo.

STT

Kuvat:

Uusimmat