Lounais-Häme

Koronarajoituksia aletaan purkaa: Kesäkuun alussa elämä alkaa palailla hiljalleen kohti uutta normaalia

Ravintoloita saa alkaa availla, ja alle 50 ihmisen kokoontumiset sallitaan.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi, että hallitus aikoo tehdä selvityksen kasvomaskien käyttämisestä. Kuva: Arttu Laitala

Elämää rajoittaneita kieltoja ja kehotuksia aletaan purkaa vähitellen kesäkuun alussa. Koronaepidemian exit-strategiaansa kahden päivän ajan neuvotellut hallitus kertoi suunnitelmastaan maanantai-iltana.

Elämä näyttää palailevan kesäkuun alusta alkaen varovasti kohti normaalia, kun 10 ihmisen kokoontumisrajoitusta kevennetään 50 henkeä koskevaksi. Myös ravintoloita ja kahviloita päästään availemaan.

Etätyösuositusta jatketaan toistaiseksi. Suositusta arvioidaan uudelleen kesän jälkeen. Yli 70-vuotiaita kehotetaan yhä välttämään kontakteja mahdollisuuksien mukaan. Vanhustenlaitosten vierailukielto pysyy voimassa toistaiseksi.

Kirjastoista saa alkaa lainata kirjoja heti. Urheilusarjat voivat jatkua poikkeusjärjestelyin.

Jo aiemmin hallitus kertoi, että yli 500 ihmisen tapahtumat pysyvät kiellettyinä heinäkuun loppuun. Loppukesän osalta päätöksiä on tarkoitus tehdä muutamien viikkojen päästä.

Lukiolaiset ja ammattikoululaiset jatkavat etäopetuksessa

Kuten hallitus on jo aiemmin ilmoittanut, 14. toukokuuta alkaen peruskoululaiset palaavat lähiopetukseen kouluihin. Lukioissa, ammattikouluissa, korkeakouluissa ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa jatketaan etäopetusta. Opetuksen järjestäjät voivat päättää, missä määrin lähiopetusta voidaan järjestää 14. toukokuuta alkaen. Lähiopetus voi olla tarpeellista esimerkiksi näyttökokeissa tai jos opiskelija tarvitsee erityistä ohjausta.

Taiteen perusopetuksen tilat voidaan avata lähiopetukselle 14. toukokuuta alkaen.

Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mukaan nämä oppilaitokset halutaan pitää etäopetuksessa sen takia, että aikuisväestön tarpeettomat kontaktit voidaan välttää.

Myös järjestöjä ja yksityisiä ihmisiä suositellaan noudattamaan 50 hengen kokoontujamäärää omissa tilaisuuksissaan. Tämä koskee esimerkiksi kulttuuri- ja harrastetilaisuuksia ja uskonnollisia tilaisuuksia. Huvipuistot, eläintarhat ja kesäteatterit voivat kesäkuun alussa avata, kunhan niissä huolehditaan riittävistä etäisyyksistä ja väkimäärästä. Museot, teatterit, nuorisotilat, kerhotila, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset eli julkiset sisätilat avataan kesäkuun alusta alkaen hallitusti ja asteittain.

Aika siirtyä hybridimalliin

Pääministeri Sanna Marin sanoi, että valmiuslain mukaiset poikkeusolot jatkuvat edelleen, vaikka rajoituksia nyt vähitellen höllennetään.

Koska epidemian hillitsemissä on toistaiseksi onnistuttu hyvin, niin on pääministeri Marinin mukaan aika siirtyä hybridimalliin eli ”testaa, jäljitä, eristä ja hoida”.

Hallitus on myös valmis kiristämään uudelleen rajoituksia, jos koronatilanne sitä edellyttää.

”Emme palaa samanlaiseen yhteiskuntaan”

Hallituksen kärkiviisikko varoitteli, ettei Suomi pääse normaaliin, vaikka rajoituksia vähitellen kevennetäänkin.

–  Emme palaa ihan samanlaiseen yhteiskuntaan, jossa me elimme vuoden alussa, sanoi opetusministeri Li Andersson (vas.).

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi, että hallitus aikoo tehdä selvityksen kasvomaskien käyttämisestä.

Hallitus kehottaa hänen mukaansa yhä voimakkaasti välttämään vapaa-ajan matkustamista ulkomaille. Sisärajoilla mahdollisestaan kuitenkin työmatkaliikenne. Päätös työmatkaliikenteen avaamisesta on helpotus virolaisille työntekijöille, joista osa on pysynyt Suomessa viikkojen ajan esimerkiksi pääkaupunkiseudun rakennustyömailla.

Perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen ollaan palaamassa porrastetusti ensi viikon torstaista alkaen.

Yhteiskunnan toiminnan rajoittaminen tällä tavoin on hyvin poikkeuksellista, ja se on tehty tartuntatautilain ja valmiuslain puitteissa. Päätös valmiuslain käyttöönotosta tehtiin maaliskuun puolivälissä, jolloin presidentti ja valtioneuvosto totesivat poikkeusolot.

Poikkeusolot jatkuvat edelleen esimerkiksi sen osalta, että terveydenhoitohenkilökunnan lomista ja lepoajoista voidaan joustaa. STT-LM

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic