Lounais-Häme

Kesäniemestä Forssan kaupunginjohtaja

Kosken nykyinen kunnanjohtaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Jari Kesäniemi valittiin Forssan maanantaisessa kaupunginvaltuustossa yksimielisesti Forssan uudeksi kaupunginjohtajaksi. Virka tuli hakuun, kun kaupunkia aiemmin johtanut Sami Sulkko valittiin Riihimäen kaupunginjohtajaksi. Virasta oli kiinnostunut kymmenen hakijaa. Myös kaupunginhallitus esitti Kesäniemen valintaa yksimielisesti.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mika Penttilä (kok.) totesi yhteistyössä löydetyn kaupunginjohtajaehdokkaan, joka oli helppo hyväksyä kaikissa ryhmissä.

– Eteenpäin katsova kaveri saatiin Sulkon tilalle. Mä uskon, että meillä on koossa elementit, jolla Forssa lähtee vielä lentoon, Penttilä maalaili.

Muita puheita ennen valintaa ei valtuustosalissa pidetty ja Kesäniemen valinta tehtiin yksimielisesti.

Ensi vuoden talousarviosta käytiin sitäkin laajempi keskustelu. Penttilä totesi lopputuloksen olevan hyvän, kun talousarvion valmistelun käynnistyksessä esillä oli jopa 2,5 miljoonan euron alijäämä. Kaupunkikonserni on tekemässä ensi vuonna 419 000 euron positiivisen tilinpäätöksen, johon on vaikuttanut tiukka budjettikuri ja tuloveroprosentin nosto 0,5 prosenttiyksiköllä. Ensi vuoden alusta Forssan tuloveroprosentti on 20,50. Penttilä totesi verojen noston olevan ainoan huonon puolen talousarviossa.

Suurimmaksi huolen aiheeksi Forssalle ja koko Hämeelle Penttilä nosti väestökadon. Talouden kirkastuvat näkymät saivat Penttilän kehumaan talousarviota hyväksi ja eteenpäin katsovaksi. Penttilälle Forssa on Suomen paras kaupunki. Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) nosti esiin uhan työpaikkojen katoamisesta, kun sote- ja päivystysuudistuksen myötä Forssan sairaalaa kehitetään vain kuntoutusyksikkönä ilman esimerkiksi yöpäivystystä. Anttila toivoi päättäjien heräämistä.

Ryhmäpuheenvuorossaan Eino Järvinen (sd.) totesi talousarvion säilyttävän palvelut. Hän kaipasi koripallossa järjestelyä, jossa koripallon ei tarvitsisi siirtyä syrjään, kun esimerkiksi messut tunkevat Feenikseen.

Keskustan valtuustoryhmän vetäjä Markku Länninki totesi, että Forssa pääsee nyt eteenpäin yhteistyön kehittämisessä erityisesti seutukunnan kanssa. Yhteistyötä on etsittävä myös Someronm Loimaan ja Urjalan suunnasta.

– Seudullisuus on menestyksen avain, Länninki totesi. Hän totesi kaupunginjohtajan valinnan mahdollistavan myös poliittisen kulttuurin muutoksen seutukunnalla.

Vasemmistoliiton Tapio Virtanen totesi sote-uudistuksen olevan kovan iskun seutukunnalle. Virtanen esitti, että talousarvioon merkittäisiin korvamerkittyä rahaa 45 000 euroa ensi vuodelle Ruostejärven kehittämiseen ja seuraavina kahtena vuotena kumpanakin 80 000 euroa. Tästä käytiin talousarvion ainoa äänestys, jossa Virtasen esittämä määräraha hävisi selkeästi äänin 37-6. Virtasen takana oli vain vasemmistoliittolaiset.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Penttilä kauhisteli Virtasen iltalypsyä, koska Ruostejärvellä oli suunniteltu jo aikaisemmin rakennusten purkua ja saunan kuntoon laittoa. Valtuuston puheenjohtaja Kaisa Lepola ihmetteli, että Virtanen toi oman hallinnonalansa investointihankkeita valtuuston käsittelyyn.

Perussuomalaisten Aila Lahtinen totesi, että investointien kanssa pitää olla tarkkana ja varoa velanottoa. Hänen mielestään liikenneyhteyksien kehittämisessä on Forssalla tehtävää.

Kristillisdemokraattien Asta Jaakkola tarjosi valtuutetuille tilannekuvan katuelämästä Forssassa, jossa köyhyys, syrjäytyminen ja välinpitämättömyys hallitsevat. Vihreiden Keijo Koskimies Lainasi A.W.Wahrenin puhetta vuodelta 1879, jossa painotettiin yhteistoiminnan merkitystä.

Keskustan Johanna Häggman sai talousarvioon lävitse kirjauksen, jossa ennen palvelurakenneselvitystä on koulujen osalta tehty selvitys lapsivaikutusten arvioinnista ja järjestetty asiasta kuntalaisille tilaisuudet.

 

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic