Lounais-Häme

Kesänopeudet valtateille

Kesäiset ajonopeudet ovat taas voimassa Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan valtateillä. Nopeusrajoitusmerkkeihin vaihdettiin 100-kyltit torstain ja perjantain aikana.

Moottoriteillä nopeusrajoitus nostetaan 120 kilometriin tunnissa lukuun ottamatta tieosuuksia, joilla on pysyvä alempi rajoitus.

Tieosilla, joilla on vaihtuvat nopeusrajoitukset, kesänopeudet ovat olleet käytössä valoisaan aikaan hyvissä keliolosuhteissa jo maaliskuun alusta alkaen viime syksynä tehdyn päätöksen mukaisesti.

Maantiellä 413 Hartolassa ja Sysmässä Ylemmäistentie–Liikolantie tilapäinen 80 km/t:n rajoitus jää voimaan tien huonon kunnon takia. Kesäajan rajoitukset tulevat tällä jaksolla voimaan vasta uudelleen päällystyksen jälkeen.

Ajokelit saattavat vaihdella vielä paljonkin paikoittain ja vuorokaudenajoittain.

-Vaikka alennetut nopeusrajoitukset nyt poistuvatkin, on autoilijoiden syytä tarkkailla kelejä ja sovittaa ajonopeutensa muuttuvien olosuhteiden mukaisiksi. Esimerkiksi yöpakkaset tai lumi- ja räntäsateet saattavat heikentää ajo-olosuhteita merkittävästi, muistuttaa Marko Kelkka Uudenmaan ely-keskuksesta.

Ylintä sallittua nopeutta säätelevät liikennemerkkien ohella myös liikennesäännöt.

Uusimmat