Lounais-Häme Ypäjä

Kesäpäivä päretalkoissa Ypäjällä – Vanha suomalainen perinne siirtyy seuraavalle sukupolvelle

Ypäjän kotiseutumuseon harvinaislaatuisen paririihen uusi pärekatto alkaa valmistua. Pauli Erkkilä on sahannut päreet ja Pertti Lankinen tuo työmaalle kokemuksensa 60 vuoden takaa.
Talkoolaisille on tärkeää siirtää perinnetaitoa seuraavalle sukupolvelle. Pertti Lankinen opettaa pärekaton tekoa Ypäjän kunnan kesätyöntekijöille Oskari Virtaselle (vas.) ja Manu Mäenpäälle. Kuva: Tapio Tuomela / FL
Talkoolaisille on tärkeää siirtää perinnetaitoa seuraavalle sukupolvelle. Pertti Lankinen opettaa pärekaton tekoa Ypäjän kunnan kesätyöntekijöille Oskari Virtaselle (vas.) ja Manu Mäenpäälle. Kuva: Tapio Tuomela / FL

Talkoolainen Hannu Petäjoki lajittelee päreitä Ypäjän kotiseutumuseon pihalla. Huonot päreet hän heittää maahan odottamaan saunanpesää ja hyvät hän jakaa siisteihin pinoihin siten, että punainen reuna on ulospäin. Näin muut talkoolaiset saavat aseteltua päreet helposti pappilan paririihen katolle oikein päin.

– Hannu, viittitkö tuoda meitille yhden naulalaatikon, Pauli Erkkilä huutaa katolta.

Erkkilä on yksi työmaan mestareista. Hän on höylännyt kaikki katon pohjoisen lappeen 30 000 pärettä itse.

Toinen työmaan mestari on Pertti Lankinen. Hän keskittyy selostamaan kahdelle Ypäjän kunnan nuorelle kesätyöntekijälle, miten päreet naulataan kolmeen kerrokseen ja limittäin.

– Kyllä mää yhden naulalaatikon tuon, ei niitä enempi ookkaan, Petäjoki huikkaa ja kiiruhtaa hakemaan laatikkoa.

Töitä tulevienkin sukupolvien iloksi

Tuntuu kuin olisi palattu 100 vuotta ajassa taaksepäin.

Pappilan riihen vieressä seisovat vanha aitta ja savusauna, hieman kauempana tuulimylly. Aurinko porottaa vaaleansiniseltä taivaalta, josta pilvet ovat karanneet. Talkoolaiset hakkaavat päreitä vasaroillaan eri tahtiin. Heidän rupattelunsa peittyy puiden oksilla piilottelevan peipon lauluun.

Leppoisassa hetkessä kiteytyy koko työmaan tarkoitus.

Museon rakennuksia ylläpidetään alkuperäisessä kunnossaan, jotta tulevatkin sukupolvet tuntisivat historian ja suomalaiset rakennusperinteet. Pappilan paririihi on vuodelta 1896, ajalta ennen tiili- ja peltikattoja. Museovirasto on päättänyt, että rakennuksessa on ylläpidettävä pärekattoa. Katto vaatii uusimista 25 vuoden välein.

– Töitä riittää museon rakennuksissa vielä tuleviksikin kesiksi. Saunan katto on mennyt jo huonoksi, samoin tuulimyllyn katto, paikalle saapunut Ypäjän Musiikkiteatterin puheenjohtaja Pekka Virtanen tuumaa.

Talkootöitä seuraava Ypäjän kunnan tekninen johtaja Jouko Käkönen lisää, että torpankin katto on jo ”aivan päreinä”, joten sekin pitäisi uusia.

Kuka ties töihin päästään jo ensi kesänä.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Pappilan riihen katon pohjoispuolisen lappeen korjaustyöt alkoivat maanantaina. Loppuviikosta urakka vetelee viimeisiään. Kuva: Tapio Tuomela / FL
Pappilan riihen katon pohjoispuolisen lappeen korjaustyöt alkoivat maanantaina. Loppuviikosta urakka vetelee viimeisiään. Kuva: Tapio Tuomela / FL

Riihi täysin entisessä asussaan

Käkönen on henkilö, joka kokosi talkooporukan töihin ruokapalkalla viime vuonna.

Kesällä 2020 talkoolaiset tekivät reilussa viikossa pappilan riihen etelänpuoleisen lappeen ja tänä kesänä on vuorossa pohjoispuoli.

Käkösen mielestä pappilan riihi on suojelemisen arvoinen – ei pelkästään siksi, että se toimii museon tilana ja Ypäjän Musiikkiteatterin väliaikatarjoilun tukikohtana – vaan myös siksi, että se on osa paikallishistoriaa.

Riihi on täysin entisessä asussaan ja se varjelee monia pappilan vanhoja työvälineitä. Riihen erityislaatuisuus liittyy sen kiukaiden sijoitteluun ja rakennuksen kokoon. Toista 25 metriä pitkää ja 14,5 metriä leveää riihtä saa seudultamme etsiä.

Riihen katossakin riittää tietysti neliöitä, mutta se ei haittaa talkoolaisia. Heille tuntuu olevan tärkeintä käsillä tekeminen, oman työn jäljen näkeminen ja perinteiden ylläpitäminen. Jotkut pääsevät myös verestämään lapsuusmuistojaan.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Perinteiden ylläpitäminen, oman kädenjäljen näkeminen ja lapsuusmuistojen verestäminen. Talkoolaisilla Pekka Virtasella (vas.) ja Pertti Lankisella on monta syytä osallistua pärekaton tekoon. Kuva: Tapio Tuomela /FL

Työmaan mestari Pertti Lankinen teki ensimmäisen pärekattonsa isänsä opissa reilut 60 vuotta sitten, ollessaan vain 11-vuotias. Lankisen ensimmäinen oppi työmaalla oli pitää takapuoli ylhäällä. Vanhojen päreiden naulat raapivat housut rikki ja takamuksen haavoille. Sittemmin Lankinen oppi paljon muutakin. Neljä kesää pärekattotöissä riitti siihen, että hän tunnistaa nykyisin kauniin pärekaton yhdellä silmäyksellä.

– Terien pitää olla suorat ja päreet syypuoli alaspäin, hän kuvailee.

Terillä Lankinen tarkoittaa pärerivistöjä, jotka menevät helposti mutkalle, kun monta työntekijää naulaa samaa kattoa. Syiden suunta on tärkeä siksi, että puun pitää johtaa vesi alaspäin. Jos päreet asettelee väärin päin, kolmen vuoden päästä syyt repsottavat.

Se ei ole pelkästään rumaa vaan myös epäkäytännöllistä.

Pärekatto on katoista epäkäytännöllisin

Pärekattoja ei juuri enää rakenneta muualle kuin museorakennuksiin. Yksi syy on se, että päreiden latominen on hitain ja kallein tapa rakentaa katto. Toinen syy on painavampi: paloturvallisuus. Yksikin kipinä riittää siihen, että koko katto roihahtaa tuleen.

Pärekatto kuuluu epäkäytännöllisyydestään huolimatta vanhaan suomalaiseen maalaismaisemaan. Olisi sääli, jos taito sen rakentamisesta katoaisi.

Ypäjän kotiseutumuseon talkoolaiset ovat pääsääntöisesti jo eläkeläisiä. He jaksavat kuitenkin jatkuvasti muistuttaa kahden nuoren kesätyöntekijän, Oskari Virtasen ja Manu Mäenpään läsnäolosta työmaalla. On selvää, että eläkeläiset tuntevat ylpeyttä päästessään siirtämään perinnetaitoa seuraavalle sukupolvelle.

– Katsos kun kaikkea ei opi tietokoneelta. Pärekaton tekeminen on sellainen taitolaji, että sen muistaa parhaiten, kun sitä tekee itse, tuumaa Hannu Petäjoki, joka on saanut toimitettua naulat katolle ja palattua itse pärelajittelun äärelle. FL

Uusimmat

Fingerpori

comic