Lounais-Häme

Kesätöitä, ammattikoulu ja ehkä vuokra-asunto

Ohjaamo Forssan avoimissa ovissa yhdeksäsluokkalaiset saivat mieluisan muistutuksen: kaupunki on luvannut tarjota jokaiselle vuonna 2002 syntyneelle kesätyöpaikan ensi kesäksi.

Ensimmäistä kertaa kaupungin kesätöitä voi hakea Kuntarekryn kautta. Työsuhteen kesto on kaksi viikkoa.

-Kesätyöt kyllä kiinnostavat, Keskuskoulun yhdeksäsluokkalainen Elsa Lahti kertoo.

 

Tällä viikolla vietettävän valtakunnallisen Ohjaamoviikon aikana Forssan Ohjaamossa on pidetty avoimia ovia. Keskiviikkona toimintaa esiteltiin Keskuskoulun yhdeksäsluokkalaisille.

Ohjaamo on toiminut nykyisellä nimellään Forssassa yli kaksi vuotta. Toimintaan on liittynyt ESR-rahoitteinen Ohjaamo-hanke, joka on päättymässä ensi kesänä. Ohjaamon toiminta kuitenkin vakiinnutetaan tänä vuonna ja toiminta jatkuu myös hankkeen päätyttyä.

Ohjaamo on alle kolmekymppisille nuorille suunnattu matalan kynnyksen palvelu, joka tarjoaa tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tukea monialaisesti peruspalveluiden ja laajan yhteistyöverkoston kumppanuuksia hyödyntäen. Ohjaamon henkilökunta voi auttaa nuorta esimerkiksi työhakemuksen täyttämisessä, opiskelupaikan hankkimisessa tai asunnon etsimisessä. Toiminnassa ovat vahvasti mukana muun muassa TE-palvelut, kaupungin työllisyyspalvelut, Työvalmennuskeskus Aktiivi ja Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä.

Ohjaamon asiakkaaksi voi tulla kuka tahansa alle kolmekymppinen nuori ja paikalle voi saapua myös ilman ajanvarausta.

Valtaosa Ohjaamon asiakkaista on vanhempia kuin yhdeksäsluokkalaisia.

-Yhdeksäsluokkalaisten on kuitenkin hyvä tietää, että tällainen palvelu on olemassa heitä varten. Tulevaisuudessa he saattavat tarvita apua esimerkiksi työpaikan hankkimisessa tai arkielämän järjestämisessä, toteavat Ohjaamon toimintaa esitelleet projektipäällikkö/palveluohjaaja Hanna Segarra ja asiantuntijat Pirjo Takala ja Pauliina Jalola-Korhosaari.

 

Yhdeksäsluokkalaiset ovat juuri nyt monen ison valinnan edessä. Kesätöiden lisäksi on päätettävä myös tulevasta opiskelupaikasta ja mahdollisesti jopa omillaan asumisesta.

Keskuskoulun ysiluokkalaiset Elsa Lahti ja Milla Ekqvist ovat osaltaan jo tehneet valintoja tulevaisuutensa suhteen. Ekqvist tietää jo, mitä hän haluaa tulevaisuudessa tehdä.

-Ammattikoulu ja siellä kuljetusalan opinnot. Tykkään ajella menopeleillä ja kuljetuspuolella sitä saisi tehdä työkseen, Ekqvist ilmoittaa.

Kevään yhteishaku toisen asteen koulutuspaikkoihin käynnistyy ensi viikon tiistaina 20. helmikuuta.

Ekqvist ja Lahti haluavat molemmat kesätöihin ensi kesänä. Kaupungin kesätyöpaikka kiinnostaa Lahtea, mutta Ekqvistillä on muita suunnitelmia.

-Perheellämme on oma yritys, joten luultavasti menen sinne kesätöihin, hän kertoo.

 

Ohjaamo Forssa on järjestänyt Ohjaamoviikon kuluessa monenlaisia tapahtumia. Alkuviikolla Ohjaamo järjesti pop up- esittelypisteet Forssan ammatti-instituutin ja Forssan yhteislyseon tiloissa. Avoimia ovia on vietetty koko viikko ja keskiviikkona toimintaa esiteltiin Keskuskoulun yhdeksäsluokkalaisille.

Torstaina Ohjaamoon saapuvat Kuhalan koulun yhdeksäsluokkalaiset. Ohjaamon toimintaan voi tutustua vielä perjantaina Prisma-keskuksessa, missä Ohjaamon pop up -esittelypiste on avoinna kello 10.30–15. FL

 

Fingerpori

comic