Lounais-Häme Hämeenlinna

Keski-ikäinen henkilö on kuollut COVID-19 -tautiin Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä, myös HUSin alueella menehtynyt

Suomessa on nyt kuollut kolme ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen.
Kanta-Hämeen keskussairaalassa hoidetaan parhaillaan kahta muua koronaviruksen vuoksi hoitoa tarvitsevaa henkilöä. Kuva: Veli-Matti Virtanen
Kanta-Hämeen keskussairaalassa hoidetaan parhaillaan kahta muua koronaviruksen vuoksi hoitoa tarvitsevaa henkilöä. Kuva: Veli-Matti Virtanen

Keski-ikäinen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella asuva henkilö on menehtynyt 25. maaliskuuta 2020 koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin Kanta-Hämeen keskussairaalassa.

Henkilö kuului riskiryhmään perussairautensa osalta.

Yksityisyyden suojaamiseksi kuolemantapaukseen liittyen ei anneta lisätietoja, sairaanhoitopiiri tiedottaa.

 

Tällä hetkellä Kanta-Hämeen keskussairaalassa on hoidossa kaksi muuta COVID-19-potilasta.

Tartuntoja on todettu Kanta-Hämeen alueella tähän mennessä yhteensä 20 kappaletta, joista yksi potilas on Varsinais-Suomen alueelta. Tiistaina 24. maaliskuuta valmistuneista näytteistä varmistui yksi uusi COVID-19-tartunta. Tartunnan saanut henkilö oli aiemmin tartunnan saaneen lähikontakti.

Kanta-Hämeessä edelleen kaikkien todettujen tapausten tartuntaketjut ovat olleet jäljitettävissä.

Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella on menehtyt henkilö koronaviruksen vuoksi. Kyseessä on iäkäs aikuinen.

 

Suomessa on nyt kuollut kolme ihmistä koronavirukseen. Ensimmäisestä kuolintapauksesta kerrottiin lauantaina. Suomessa on todettu keskiviikkoon 25.3. mennessä lähes 800 varmennettua koronavirustartuntaa.

Tartuntojen todellinen määrä on kuitenkin eri arvioiden mukaan 10-30 kertaa suurempi, sillä koronaviruksen testaaminen on keskitetty riskiryhmiin ja terveydenhuollon henkilöstöön. FL-STT

 

Muokattu 25.3. klo 11.25: Päivitetty tieto HUS:n alueella kuolleesta.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

5.6.2020

Fingerpori

comic