Lounais-Häme Forssa

Keskuskoulu ryhtyy kitkemään suvaitsemattomuutta – Mary Juusela asui 700 perheessä ja keksi, miten voisimme paremmin

Keskuskoulu pilotoi ensimmäisenä Manner-Suomen kouluna Mary Juuselan kehittämää Lika olika -menetelmää. Se kannustaa empatiaan, sillä välittäminen lisää hyvinvointia.
Mary Juusela päättää Kick off -aloitustapahtumat aina samalla tavalla. Hän toivoo suvaitsevaisuuden kasvavan niin, ettei hänen oma poikansa joudu syrjityksi. Kuva: Lassi Puhtimäki
Mary Juusela päättää Kick off -aloitustapahtumat aina samalla tavalla. Hän toivoo suvaitsevaisuuden kasvavan niin, ettei hänen oma poikansa joudu syrjityksi. Kuva: Lassi Puhtimäki

Jollain meistä on ylipainoa. Jollain toisella taas on silmälasit, vieras murre tai erivärinen iho kuin itsellä.

– Kaikki ovat yhtä erilaisia ja siksi samanlaisia, Mary Juusela sanoo.

Hän uskoo, että kun hyväksymme erilaisuuden, voimme paremmin ja pääsemme elämässä pidemmälle.

– Meidän ei tarvitse pitää kaikista, mutta kaikkia ajatuksia ei myöskään tarvitse sanoa ääneen.

Suvaitsevaisuutta lisätäkseen Juusela haluaa nostattaa ihmisissä empaattisuutta, rohkeutta auttaa toisia ja halua kuulua yhteen.

Sitä varten hän on kehittänyt Lika olika -menetelmän, jota aletaan pilotoida myös Forssassa.

 

Forssaan menetelmän tuo Sepänhaan Rotaryklubi, joka on The Goodfather -työllistämishankkeessaan havainnut, että kiusaamiskokemukset haittaavat monen nuoren etenemistä elämässä.

– Toivon, että voisimme nyt aikaansaada Forssassa jotakin, mitä voisi viedä täältä myös eteenpäin, Juhani Kuusisto sanoo.

Keskuskoulun henkilökuntaa koulutetaan jo tänä keväänä. Ensi lukuvuosi on arvovuosi, jonka aikana järjestetään arvoihin ja tasa-arvoon liittyviä kursseja oppilaille. Koulutusta saavat myös vanhemmat, sillä monet asenteet ja ennakkoluulot luodaan keittiönpöydän ääressä.

Rotaryklubi vastaa kaikista kustannuksista pilotoinnin aikana.

– Satsaus on huomattava. Sponsorien tuella reilut puolet rahoituksesta on koossa, ja loputkin juostaan kasaan, Kuusisto lupaa.

Keskuskoulun henkilökunta saa Lika olika -menetelmästä koulutusta kevään aikana. Taustalla Sepänhaan Rotaryklubin jäseniä. Kuva: Lassi Puhtimäki
Keskuskoulun henkilökunta saa Lika olika -menetelmästä koulutusta kevään aikana. Taustalla Sepänhaan Rotaryklubin jäseniä. Kuva: Lassi Puhtimäki

Rehtori Jari Marjamäki myöntää olleensa alkuun skeptinen, sillä Keskuskoulu on jo mukana muun muassa KiVa koulu -ohjelmassa.

Ajatukset muuttuivat, kun hän vieraili keväällä ahvenanmaalaisessa koulussa, jossa Lika olika -menetelmällä on onnistuttu parantamaan kouluterveyskyselyn tuloksia.

– Olen valmis kokeilemaan kaikkea, mikä voi lisätä oppilaiden hyvinvointia.

Kyselyjen mukaan Keskuskoulussa oppilaat voivat keskimääräistä paremmin, mutta Marjamäki toivoo, että menetelmällä voisi entistä vahvemmin juurruttaa kouluyhteisöön erilaisuuden hyväksymistä.

Hän uskoo, että välittäminen vahvistaa myös auktoriteettia.

– Kun oppilaat kokevat, että opettaja on kiinnostunut siitä, mitä oppilaille kuuluu, luokassa ei varmasti ole työrauhaongelmia.

 

Juusela on ylpeä, että Ruotsin ja Ahvenanmaan jälkeen menetelmä rantautuu myös manner-Suomeen, jossa sitä pilotoidaan ensimmäisenä Forssassa ja Salossa.

Intiassa syntyneellä ja Ruotsissa kasvaneella Juuselalla on erityinen suhde Suomeen, sillä hänen adoptioisänsä on Porista ja -äitinsä Urjalasta.

Vuosina 2003–2013 Juusela asui yli 700 ruotsalaisessa adoptioperheessä tutkiakseen ihmisten tarvetta kuulua yhteisöön ja sen vaikutusta hyvinvointiin.

Tutkimuksen pohjalta syntyi Lika olika -menetelmä, joka tarjoaa yksilöille työkaluja ottaa vastuuta tilanteissa, joissa syrjimistä voi tapahtua.

– Me kaikki olemme ainutlaatuisia ihmisiä, joiden on pystyttävä elämään keskenämme, Juusela toteaa. FL

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic