Lounais-Häme

Kiiruun koulua rakennetaan vauhdilla

Ojarannan Rakennus oy aloitti viime kuun alussa Kiiruun koulun rakentamisen Somerolla. Valmista pitäisi olla tammikuussa 2018. Ojarannan Rakennuksen toimitusjohtaja Saku Kanasuo kertoo töiden lähteneen rivakasti käyntiin. Rakennusurakka, jonka arvo on vajaat 11 miljoonaa euroa, on tärkeä yritykselle, jolla on runsaasti kokemusta koulurakentamisesta. Ojarannan Rakennus urakoi esimerkiksi Jokioisilla uuden Paanan koulun saneerauksen ja laajennuksen. 
– Ajat ovat tiukat, joten kilpailu urakoista on kovaa. Mihinkään suuriin poikkeamiin rakentamisessa ei ole varaa. Kulut pitää pystyä pitämään hyvällä töiden suunnittelulla mahdollisimman pieninä, Kanasuo sanoo.
Ojarannan Rakennukselle Kiiruun koulun rakentaminen ei ole ainoa urakka mutta käynnissä olevista urakoista se on suurin. Tammisaaressa rakennusliike urakoi noin seitsemän miljoonaa euroa maksavaa psykiatrista hoitolaitosta. Ensi kuussa Turussa valmistuu Ojarannan Rakennuksen rakentama Lidl-myymälä Länsikeskukseen. Turussa rakennusliike on saneeraamassa Puropellon koulua. Lisäksi ensi vuoden huhtikuussa Liedossa valmistuu 33 asunnon kerrostalo.
– Töiden määrän osalta tilanne on hyvä. Tehtävää on paljon. Meillä tilikauden liikevaihto on liikkunut viime vuodet 15-20 miljoonan euron tasossa. Urakoiden laskennassa saa olla tosi tarkkana, Kanasuo sanoo. 
Ojarannan Rakennuksen kotipaikka löytyy Koskelta. Yritys on ollut rakentamassa useampaa kohdetta mm. Eerikkilän urheiluopiston alueella. Referensseihin kuuluu myös mm. Jokioisten terveyskeskuksen peruskorjaus ja laajennus, Jokioisten kirjaston peruskunnostus ja laajennus, Someron uuden uimahallin rakentaminen, Forssan yhteislyseon saneeraus, Salon aluesairaalan laajennus, HK Ruokatalon energiakeskuksen laajennus, Salon aluesairaalan laajennus sekä Someron vanhusten palvelukeskuksen peruskorjaus ja laajennus.
Yritysryppääseen kuuluvat lisäksi Kosken Puunjalostus oy, Kosken Betonielementti oy ja Rautanet Koski oy.  Kaikkien yritysten pääomistaja ja perustaja sekä yritysten hallitusten puheenjohtaja on Markku Koski. Hän perusti ensimmäisenä yrityksenä Ojarannan Rakennus oy:n 1990-luvun alun laman jälkitunnelmissa vuonna 1996. Kosken Puunjalostus valmistaa mm. kattoristikoita. Kokonaisuus antaa yritysryppäälle hyvän mahdollisuuden koko tuotantoketjun hallintaan. Tällä hetkellä Kiiruun koulun rakennustyömaalla on töissä 14 henkeä mutta määrä nousee huomattavasti kun sisätöihin päästään käsiksi. Kaikkiaan Ojarannan Rakennus työllistää nelisenkymmentä rakentajaa.
Kiiruun uutta koulua on suunniteltu Somerolla jo pitkään. Vanha koulu purettiin jo vuoden 2014 lopulla. Arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema koulurakennus jouduttiin purkamaan sisäilmaongelmien takia. Purettu koulu valmistui vuonna 1957 Someron yhteiskoulun tarpeisiin. Ensimmäisen kerran koulun purkamista ja uuden rakentamista esitti virallisesti syksyllä 2012 koulun kuntoa tutkinut työryhmä yksimielisesti.
Kiiruun koulun vastaava mestari Mats Sivén sanoo urakan lähteneen hyvin liikkeelle. Lisäksi säät ovat suosineet. Lohkottain pystytettävän betonielementtisen rungon pitäisi olla valmis lokakuun lopussa.
Sivén arvioi, että rakennuksen ulkokuori saadaan kuntoon vielä tämän vuoden puolella.FL

Somero työstää toimitilastrategian
Kiiruun koulun rakentaminen toimii myös lähtölaukauksena Someron kaupungin toimitilastrategian laadinnassa.Strategiassa pitäisi tarkastella kaupungin tilatarpeita aina vuoteen 2025.Tässä yhteydessä olisi otettava huomioon jo esiin nousseet eri kiinteistöjen ongelmat. Viitteitä sisäilmaongelmista on todettu ja tältä pohjalta voi ilmetä myös lisätarpeita väistötilojen lisäämiseksi.Someron tekninen lautakunta on päättänyt käynnistää väistötilojen kilpailutuksen vaihtoehtoina vuokraus tai väistötilojen ostaminen. Samaan aikaan jatketaan kaupungissa vapaana olevien toimitilojen kartoitusta.Lopullinen toteutus tullaan ratkaisemaan eri vaihtoehtojen kustannusten, toiminnallisten näkökulmien ja kaupungin toimitilastrategiassa valmistelun aikana esiin tulevien seikkojen pohjalta.Tekninen sektori on saanut kaupunginhallitukselta tehtävän lisätoimitilojen järjestämiseksi. Lisätiloiksi tarvitaan kotitalousluokka, kaksi luokkahuonetta ja hallinnon ja oppilashuollon kaipaamat tilat.Lukio ja yläkoulu siirtyivät väistötiloihin jo vuoden 2014 alussa. Yksi ongelma on se, että ensi syksynä Somerolla yläkoulun aloittaa poikkeuksellisen suuri ikäluokka, jossa 7. luokan oppilaita on 125 oppilasta sekä poikkeuksellisen pieni 9-luokkalaisten. Kaikkiaan oppilasmäärä on yhteensä 290 oppilasta. Tämä merkitsee oppilasmäärän kasvua 37 oppilaalla.Nykyiset opetustilat eivät tilanteessa riitä. Nykyisissä tiloissa ei voida totetuttaa myöskään yläkoulun opetussuunnitelmaa. 

Asiasanat

Uusimmat