Lounais-Häme

Kirjailija kehysti Suomen historian

Kirjailija Petri Tamminen kävi tiistai-iltana Forssassa puhumassa suomalaisuudesta ja suomalaisten muistoista. Aihe liittyi hänen kirjaansa Suomen historia, jota varten hän haastatteli yli viittäsataa suomalaista.

 

Minkälainen projekti kirjan kirjoittaminen oli?

-Olin kirjoittanut jo kymmenen kirjaa ja paljastanut niissä kaikki tunnetietoni. Toisin sanoen minulta oli jutut loppu. Rohkaisin mieleni ja lähdin kysymään ihmisiltä parempia juttuja.

-Varsinaisesti minua kiinnosti se ilmiö, kuinka mieleen joskus välähtää vanha tapaus, jota ei ole muistanut muistavansa. Niin kuin löytäisi vintiltä lelun, jota ei ole vuosikymmeniin ajatellut, mutta joka näyttää heti tutulta. Pian huomasin kuitenkin, että näille muistoille pitää löytää kehys, jotta lukija saa linkin omiin muistoihinsa. Suomen historia tuntui luontevalta kehykseltä.

-Käytännössä etsin netistä erilaisia keskustelukerhoja, senioripiirejä ja muita, ja otin yhteyttä vetäjiin ja pyysin päästä mukaan. Tyypillinen tapaaminen kesti pari tuntia. Jos koolla oli 20 ihmistä, muistiinpanoja kertyi vihko täyteen. Kotona valitsin jutuista yhden tai kaksi, sen joka nauratti ja liikutti ja puristi sydämestä, ja muokkasin sen tekstiksi. Se on minun ammattitaitoni aluetta. Olen istunut viimeiset 20 vuotta kotona ja muokannut sivulauseen rytmitystä.

-Tätä kiertämistä ja muokkaamista jatkui puolitoista vuotta, sitten kirja oli valmis. Jokseenkin uhkarohkea projekti, mutta kirjoittaminen on aina.

 

Teitkö muuta kirjoittamista yhtä aikaa?

-Monenlaista: novelleja antologioihin, puheenvuoroja esiintymisiin ja luovan kirjoittamisen kursseille joilla opetan, lisäksi säännöllisesti kolumneja Hyvä terveys -lehteen ja yksi elokuvakässärikin on ollut tässä kaiken aikaa ohessa yhteistyössä vireillä.

Keskitytkö yleensä vain yhteen projektiin kerrallaan? Leviääkö ajatus moneen?

-Siihen minulla ei ole mahdollisuutta. Ajatuksena se on ylellinen, mutta käytännössä ahdistavaa. Kaipaan rauhaa keskittyä, mutta kun saan sitä, menen juhlavuuden tunteesta tukkoon. Monipuolinen keskeneräisyyden tunne pitää vireessä, liikkeessä.

-Leviää, mutta yritän kehystää ajatukset, löytää niille kavereita. Tämä on muistikirjaelämää, niitä on kaapit täynnä.

 

Onko sinussa vielä toimittajaa jäljellä (ilmeisesti on, koska Suomen historia on kuin suuri lehtijuttu)?

-Tiedotusopin opiskelijana luulin, että uutisaiheet saapuvat lehteen postitse. Kai ne osittain saapuvatkin, mutta enimmäkseen aiheet pitää tietenkin itse löytää ja maailmasta tajuta. Ihan kaikki kirjoittaminen on tätä merkitysten huomaamista. Ja alkuaineista kokoamista.

-Toinen asia, jonka lehtitöissä opin, oli se, että lukijasta pitää saada ote nopeasti. Jutun pitää käynnistyä heti ja pakottaa lukemaan. Siinä suhteessa tämä selailun ja klikkailun aikakausi on käynyt vaativaksi. Lukeekohan kukaan enää juttuja alusta loppuun?

 

Suomi 100 -vuosi taitaa olla kirjailijoille kiireistä aikaa? Kutsuja eri kirjailijailtoihin tulee eri puolille Suomea. Luulisi, että sinulla on uuden kirjasi ansiosta vientiä. Onko?

-Puhetilaisuuksia on paljon, eikä se johdu pelkästään juhlavuodesta. Lukeminen vähenee mutta kirjallisuuteen liittyvä yhdessäoleminen lisääntyy. Tarkoitan lukupiirejä, kursseja, messuja, tapahtumia, keskustelutilaisuuksia.

 

Miten suhtaudut tiettävästi hiljaisena miehenä kirjailijailtoihin? Rosa Liksom paljasti vasta nyt, että oikeasti hän oli ujo, kun naamioitui lehdistötilaisuuksiin. Mikä on sinun keinosi?

-Taidan olla kirjailija nimenomaan siksi, että en saanut koskaan sanotuksi. Puhuminen on tuntunut aina hapuilulta.

-Esiintymisjännitykseen sanotaan, että ”olet vain oma itsesi”. Sitä minä nimenomaan en voi olla: en voi istua sivussa hiljaa. Oikeastaan en voi olla edes kirjailija, sikäli kuin kirjoittaminen on sitä, että kirjoitetaan eikä puhuta.

-Mutta eipä hätää, kivisetkin portaat kuluvat paljosta kulkemisesta, ja parinkymmenen vuoden kiertäminen on tehnyt ujostakin esiintyjän. Sielultani olen arkistonhoitaja, reissussa showpainija.

 

Minkälainen ihminen olet? Saako sellaista kysyä kirjailijalta? Missä menee raja?

-Minua on ruvennut kiinnostamaan eniten se, millaisia luonteenpiirteitä me itseemme liimaamme, miten me tarinallistamme itsemme, talletamme osan muistoista ja osan hylkäämme. On helpompi olla jonkunlainen kuin kaikenlainen. Mutta ei se jonkunlaisuus oikein kestä tarkkaa tutkiskelua. Yhä vähemmän siis tiedän siitä, millainen olen, ja yhä enemmän siitä, millaisia rooleja otan. FL

 

Uusimmat