Lounais-Häme

Kirjallisuus on yhteistä maata

Kirjan ja musiikin juhla Urjalan uudella yhtenäiskoululla alkoi riemukkaissa tunnelmissa. Tapahtumaviikkoa on järjestetty Urjalassa nyt 40 vuotta.

Tilaisuuden avasi Väinö Linnan seuran hallituksen puheenjohtaja, filosofian tohtori Anneli Niinimäki, joka kertoi Pentinkulman päivien ja Väinö Linnan seuran historiasta.

Hän totesi, että Pentinkulman päivien synty liittyy läheisesti Väinö Linnan seuran perustamiseen, ja tapahtumaviikko alkoikin nimikkokirjailijansa hyväksymänä ja hänen myötävaikutuksellaan. Tapahtuman tarkoituksena on ollut suomalaisen kirjallisuuden ja kirjallisuudentutkimuksen tukeminen.

-Väinö Linnalle oli tärkeää myös urjalalaisen kulttuurin esiintuominen, puheenjohtaja lisää.

Niinimäki korosti myös, että tapahtumaviikko on aina jäsennelty tietyn teeman mukaan ja aiheet on haluttu pitää ajankohtaisina. Keskustelut on haluttu pitää konkreettisesti kirjallisissa teoksissa ja kirjallisuudessa.

Pääpuhujina tilaisuudessa esiintyivät kustantaja Saara Tiuraniemi sekä kirjailijat Tiina Laitila Kälvemark ja Sami Hilvo.

Saara Tiuraniemi totesi puheessaan, että kieli ja kirjallisuus on kaikille yhteistä maata.

-Kaikki nopeasti löydettävät lähteet korostavat kielen merkitystä, kun määritellään identiteettiin liittyviä asioita. Kielen, sanojen ja kerrottujen tarinoiden merkitys on siis valtava. Niiden avulla rakennamme kaiken ympäröivän, yhdistämme ja erotamme, Tiuraniemi toteaa.

Hän kuvaa ihmisiä yhdistäviä kirjallisia teoksia suomalaiseksi mielenmaisemaksi, ja tähän maisemaan hän sijoittaa myös Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian.

Hänelle Pentinkulma on elävä yhteisö, joka asuu, toimii ja on elänyt Urjalassa sukupolvesta toiseen. Pentinkulman yhteisöön hän katsoo kuuluviksi myös kirjailijat. Heitä hän kuvaa tekstin suota kuokkiviksi ahkeriksi puurtajiksi, jotka muokkaavat kirjallisuuden maaperää.

-Usein he ovat näkemyksissään ja ideoissaan jopa hieman edellä aikaansa ja tuovat laajemmalle joukolle näkyväksi jotain sellaista, josta on kylvetty vasta siemen.

Tiuraniemi ei kuitenkaan tyydy ylistämään kirjallisuutta ja kirjailijoita, vaan toi esiin myös huolensa suomalaisen kirjallisuuden suosion ja lukutaidon kehityksestä.

-Kutsumme itseämme lukukansaksi ja sitä olemme vahvasti olleet, mutta mitä meille nyt on tapahtumassa? Tiuraniemi kysyy.

Hän toteaa, että yleisen kirjallisuuden myynti on laskenut kymmenen vuoden aikana 40 prosenttia ja vähän pidemmällä aikavälillä kirjastojen määrä on pudonnut puoleen entisestä. Lukemisharrastuksen väheneminen vaikuttaa jo lapsiinkin.

-Kuulen opettajilta, että lasten ja nuorten osaaminen jakaantuu selvästi vahvemmin kuin aikaisemmin – on niitä, jotka pärjäävät ja niitä, jotka eivät. Luokkahuoneen sisään on syntymässä kaksi luokkaa.

Hän peräänkuuluttaa kirjallisen maailman siirtymistä nuorten perässä digitaalisille areenoille ja kaikkien vastuuta kirjallisuuden ja sitä myötä kulttuurisen sivistyksemme säilymisessä.

-Ostakaa kirjoja, kirjoittakaa kirjoja, lainatkaa kirjoja, puhukaa niistä, pistäkää pystyyn kansanliike lukemisen puolesta! Sillä siitä, mikä on tärkeää pitää metelöidä iloisesti ja häpeilemättä! Tiuraniemi innostaa.

Puheenvuoronsa alussa kirjailija Sami Hilvo herätti yleisössä hilpeyttä toteamalla, ettei tiedä, mitä ajatteli otsikoidessaan puheensa Valkoisena, mutta ei joka tapauksessa aikonut noudattaa sitä.

Tapahtumaviikon teemalliseen kysymykseen “Kenelle Jussi maansa kuokki?” Hilvo vastaa:

-En usko, että Jussilla oli erityisesti suurta suunnitelmaa maata kuokkiessaan. Hän kuokki itselleen ja perheelleen – uskoi siihen, että kyllä tästä vielä jotain.

Hän korostaakin toiveikkuutta ja sitä, että toisinaan on vain toimittava ilman suunnitelmaa.

Kaipaus, kielletty rakkaus ja salaisuudet ovat hänen kirjojensa toistuvia teemoja. Esikoiskirjansa hän kirjoitti sukunsa salaisuuden pohjalta. Hänen isoisänsä taisteli sodassa ja eli tavanomaista elämää, mutta avioliiton ulkopuolella rakasti toista miestä.

Hilvo toteaa, että hänen kaikkien kirjojensa päähenkilöt ovat itse maattomia ja kaipaavat jotakin. Kaipauksen hän usein liittääkin jonkinlaiseen maattomuuteen.

Itsekin hän kirjoittaa paikoista, joista on itse poissa. Hän on esimerkiksi asunut itse Tokiossa ja Varsovassa, ja molemmat ovat päätyneet hänen kirjojensa maisemiksi – mutta vasta hänen lähdettyään. FL

Uusimmat