Lounais-Häme

Kirjastolle nuuskaa liikuntaesteistä

Tehty esteettömyyskartoitus avasi Someron teknisen johdon silmät siitä, kuinka esimerkiksi pyörätuolilla liikkuvat joutuvat ongelmiin niinkin uudessa rakennuksessa kuin Someron kirjastossa. Kirjasto valmistui vuoden 2000 alussa.

– On paljon asioita, joihin ei normaalisti kiinnitä huomiota, myöntää tilakeskuksen päällikkö Jari Kauppi.

 

Jo sisäänpääsy kirjaston raskaasta ovesta on perin vaikeaa rollaattoria tai pyörätuolia käyttävälle. Samoin hissin oven avaaminen. Tiloissa on myös hankalia kynnyksiä.

Näyttelytilaan laitettavat porraskiskot ovat niin jyrkät, että nousu käy sujuvasti vain pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähdeltä.

Hyvääkin kirjastosta löytyi. Invavessa on toimiva. Uusittu valaistus sai esteettömyyskartoituksessa kehuja, vaikka parannettavaakin löytyi.

Kalusteiden sijoittelulla on myös iso merkitys esteettömyyden ja näkemisen kannalta kuten myös riittävillä kontrasteilla.

 

Kirjaston esteettömyyttä parannetaan alkajaisiksi ulko-oven automatiikalla. Esteettömyyskartoituksessa ilmenneet kehittämis- ja korjausehdotukset toteutetaan osin talousarvion puitteissa, lisämäärärahana tai tuodaan vuoden 2018 talousarviokäsittelyyn. Someron tekninen toimi käy kirjaston kanssa läpi aikataulua.

Someron kaupunki on varannut kuluvan vuoden budjetin investointiosaan 35000 euroa tarvittaviin muutostöihin, jotka perustuvat kiinteistöjen esteettömyysselvitysten tuloksiin. Yhtä suuri summa on luvassa ensi vuodelle.

Someron kirjaston jälkeen seuraava esteettömyyskartoitus tehdään Joensuun koululle

 

Aloitteen julkisten rakennusten esteettömyyskartoituksista teki viime kesänä Someron vammaisneuvosto. Kartoitusten pohjalta määritellään kehittämiskohteet ja toteutetaan korjaavat toimenpiteet.

Liikkumis- ja toimintaesteisiä on joka kymmenesosa väestöstä. Liikkumisen lisäksi on huomioitava näkemiseen, kuulemiseen, kommunikaatioon ja sähköiseen viestintään liittyvää esteettömyyttä.

 

Someron vammaisneuvosto pitää huonona esimerkkinä Someron kaupungintaloa, jossa rollaattorilla ja pyörätuolilla liikkuvat ovat pulassa pyrkiessään ovista sisään, ylittäessään kynnyksiä ja yrittäessään kääntyä ahtaissa tiloissa.

Yksittäinen rakennus on esteetön, kun se on käyttäjille toimiva ja turvallinen ja kun sen kaikkiin tiloihin ja kerrostaloihin on helppo päästä. FL

 

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti