Lounais-Häme

Kirkonkylän kaava ajan tasalle Ypäjällä

 

FCG Suunnittelu ja tekniikka oy laatii Ypäjällä Kirkonkylän asemakaavan päivityksen ja asemakaava-alueen laajennuksen 29700 euron tarjouksellaan. Tavoiteaikataulun mukaan kaava vahvistettaisiin ensi vuoden loppuun mennessä.

Kirkonkylän ensimmäinen asemakaava on vahvistettu jo vuonna 1970. Siihen on sittemmin tehty muutamia katu- ja tonttijärjestelymuutoksia. Asemakaava on tarpeen saattaa ajanmukaiseksi ja nykytarpeita vastaavaksi. Asemakaava-alue laajenee Varsanojantien, Karrinmäentien ja Loimijoen väliselle alueelle kohti Hevosopiston tallialueita.

Alueesta noin 60 hehtaaria on vanhaa asemakaavoitettua aluetta ja noin 30 hehtaaria uutta aluetta.

FCG on aiemmin laatinut Ypäjällä Honkalan alueen asemakaavan.

Ypäjän kunta parantaa IT-tukeaan. Kunnanhallitus hyväksyi Lounea Palvelujen tarjouksen keskitetystä ja kokonaisvaltaisesta ICT-ylläpidosta 1260 eurolla kuussa. FL

 

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic