Kivikauden kuolemanrituaalit ja hautaustavat olivat monimutkaisia ja kertovat aikansa tavoista. Tutkimalla hautoja on mahdollista myös puhua kuolemasta.
FM Marja Aholan Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa tehty väitöstutkimus kokoaa yhteen kaiken Manner-Suomen kivikautisista haudoista talletetun tiedon – arkeologisen esineistön, ihmisjäänteet, maanäytteet, radiohiiliajoitukset ja muun arkistodatan – ja osoittaa, että kivikauden haudoista ja hautaustavoista on mahdollista saada uutta tietoa myös ilman kaivaustutkimuksia.
Manner-Suomesta tunnetaan noin 70 kivikautista hautakohdetta, joissa vainaja on haudattu maahan kaivettuun kuoppaan. Varhaisimmat haudoista ajoittunevat reilun 8 000 vuoden taakse ja nuorimmat noin 5 000–4 000 vuoden ikäisiksi. Itse haudat ovat enimmäkseen ruumishautoja. Niistä on löytynyt muun muassa erilaisia kivi- ja meripihkakoruja, saviastioita ja kiviesineitä.
Tämän esineistön lisäksi erityisesti metsästäjä–keräilijä -yhteisöjen haudoista löytyy usein myös runsaasti punaista maata, punamultaa.
– Vaikka haudoissa on säilynyt suhteellisen runsaasti esineistöä, tämä aineisto edustaa vain osaa hauta-antimista. Tämä johtuu siitä, että palamaton orgaaninen aines ei säily Manner-Suomen happamassa maaperässä tuhatta vuotta kauempaa. Näin ollen myös jäänteet itse vainajista puuttuvat yleensä kokonaan, Ahola kertoo.
Huonon säilyvyyden vuoksi haudoista on saattanut jäädä jälkeen pelkkä yksinkertaiselta näyttävä kuopparakenne. Yksinkertaisuus on kuitenkin vain näennäistä.
Vainajat haudattiin tarkoin valittujen esineiden kanssa
Vainajat, sekä aikuiset että lapset, on haudattu tarkoin valittujen esineiden kanssa. Esineet on voitu rikkoa tarkoituksellisesti ja uudet haudat tehdä tietoisesti vanhojen yhteyteen.
Hautapaikka on myös saatettu valita maisemallisesti näyttävältä paikalta. Kun näitä piirteitä tarkastellaan laajemmassa perspektiivissä, ne kertovat Aholan mukaan tavasta, jolla kuolema on kohdattu ja käsitetty maailmassa, jossa myös luonnonilmiöitä, -paikkoja ja -esineitä on pidetty ihmisten tapaan elollisina ja sielullisina olentoina.
– Edeltävät sukupolvet ja näiden hautapaikat muistettiin pitkään ja niitä pidettiin tärkeinä. Oletettavasti maan alle haudattiin kuitenkin vain osa väestöä ja suurin osa vainajista sai käsittelyn, josta ei juurikaan jää jälkiä arkeologiseen aineistoon.
Hautausrituaalit olleet merkityksellisiä menneisyyden ihmisille
Ahola muistuttaa, että meillä nykyään käytössä oleva hautaustapa, maan alle hautaaminen, periytyy jopa sadantuhannen vuoden takaa. Hautaustapa luo selkeän yhteyden menneisyyden ja nykyisyyden välille.
– Omassa yhteiskunnassamme kuolema on piilotettu ja vältelty puheenaihe. Siksi kuolemaan ja sureviin ihmisiin voi olla vaikeaa suhtautua. Näin ei välttämättä ollut esihistoriallisella ajalla. Tutkimalla esihistoriallisia hautaustapoja selviääkin, että hautausrituaalit ja niiden oikeaoppinen suorittaminen ovat olleet hyvin merkityksellisiä menneisyyden ihmisille.
– Vaikka hautausrituaalin toimittaminen liittyy olennaisesti siihen, miten vainaja siirretään elävien yhteisöstä kuolleiden yhteisöön, helpottaa vainajan valmistelu ja muut kuolemanrituaalit myös kuoleman hyväksymistä. FL
