Lounais-Häme

Kivimakasiinista tulee näyttelytila

Someron kaupunki luovuttaa Kiiruun tilalla sijaitsevan Kivimakasiinin veloituksetta Someron Kulttuuri yhdistys ry:n käyttöön. Yhdistys saa luvan kunnostaa rakennus kesänäyttely- ja kulttuuritapahtumapaikaksi. Someron kaupunki myöntää yhdistykselle 2400 euron avustuksen rakennuksen kunnostustoimiin.

Someron Kulttuuri yhdistys ry:n kulttuurituottaja Miia Raivikko kertoo, että Kivimakasiinin kunnostus on lähinnä peruskorjausta.

-Lisäämme sinne lankkulattiaa, tilkitsemme tiiliseiniä ja valaistusta suunnitellaan näyttelykäyttöön. Rakennus on Museoviraston suojelema, ja olemme olleet virastoon yhteydessä suunnitelmistamme, Raivikko kertoo.

Raivikon mukaan yhdistys on arvioinut, että kaupungin myöntämä 2400 euron avustus riittää rakennuksen kunnostukseen.

Yhdistys aikoo kunnostaa Kivimakasiinin tukemaan Kiiruun puiston kulttuuritarjontaa. Someron Kulttuurin perusteena hakemukselleen oli näyttelytilojen runsas kysyntä. Kivimakasiini palvelee yhdistyksen mukaan juuri tätä tarvetta ja toimii samalla niin kaupunkilaisia kuin matkailijoita palvelevana pienimuotoisena tapahtumapaikkana.

-Uskomme, että helposti saavutettava kesänäyttelytila Someron sydämessä olisi uudenlainen vetovoimatekijä. Tavoitteena on saada kunnostettu Kivimakasiini käyttöön Suviheinäviikon avajaispäivänä, eli 1. heinäkuuta, Raivikko sanoo.

Kaupunki edellyttää yhdistykseltä, että rakennus kunnostetaan suojelumääräykset huomioiden. Tiloissa on oltava mahdollista pitää esillä myös kaupungin omistamaa taidetta.

Yhdistys vastaa järjestämiensä näyttelyjen ja muiden tapahtumien viranomaisluvista, vakuutuksista, turvallisuudesta ja muista kustannuksista, kuten siivouskuluista. Kaupunki puolestaan vastaa Kivimakasiinin tavanomaisista ylläpitokustannuksista, kuten kohtuullisista sähkömaksuista.

Someron Kulttuuri ry:n saama käyttöoikeus Kivimakasiiniin on voimassa toistaiseksi ja samoin edellytyksin kuin kaupungin ja yhdistyksen välinen, vuonna 2013 laadittu kulttuurisopimus.

Uusimmat