Lounais-Häme

Koetus 
kadotti 
tehonsa

Koetus aloitti terävästi, mutta kadotti otteensa sunnuntaina Jokioisilla. Varmaa peruspeliä läpi ottelun pelannut Tahko säilytti tasonsa ja nappasi kakkosjoukkueiden kohtaamisessa voiton jaksoin 1–2 (4–3, 1–7, 0–1).

Koetus sai avausjakson niukasta voitostaan suomensarjan etelälohkon sarjataulukkoon yhden pisteen.

– Jo ensimmäinen jakso oli taistelua, ei sekään hyvä ollut. Ja mitä pidemmälle peli eteni, sen huonommin pelasimme. Onneksi sentään saimme sen yhden pisteen kotipelistä, sanoi Koetus II:n pelinjohtaja Petri Lehtonen suoraan.

Vierasjoukkue Tahko aloitti juoksujen tekemisen avausvuoroparissa, kun Kaapo Kalmari kotiutti kahden palon tilanteessa Joosua Rätön.

Koetus pelasi vahvan toisen vuoron ja hankkiutui 3–1-johtoon. Ensin Ville Kallio kotiutti välilyönnillä Tomi Lehtosen, sitten Mikko Laiho kipitti kotiin Jere Salmen matalan lyönnin turvin. Ajo jatkui ja Koetus teki kolmannen juoksunsa, kun Petteri Mäntyvaara löi Paavo Salon kotiin.

Tasoittavallaan Tahko tuli ajotilanteessa juoksun päähän ja olisi mennyt ohikin, ellei Ville Nieminen olisi napannut huikeaa syöksykoppia takakentältä. Jakson voittojuoksun arkkitehti oli neljännen avaavalla Ville Kallio. Kallio löi hyvin kopparin eteen ja Tomi Lehtonen ehti kotiin.

Tahko kavensi tasoittavalla, mutta Koetuksen ulkokenttä piti, eikä vierasjoukkue päässyt rinnalle.

 

Toinen jakso oli Koetukselta ensimmäistä nihkeämpi. Sisäpelistä tuli tahmeaa, ulkopeli taas alkoi vuotaa.

Koetuksen jakson ainokainen tuli heti avausvuorossa, kun Paavo Salo pääsi Tahkon harhaheiton turvin tasoittamaan 1–1:een. Tämän jälkeen pelissä juoksuja tekikin enää Tahko, joka vei jakson 1–7 ja siirsi ratkaisun supervuoroon.

Superissa Luukas Leväsen kova kakkospuolen paukku riitti avittamaan Aapo Korhosen kotiin. Tasoittavalla Koetus sai ajotilanteen, mutta Teemu Mäntyvaaran kakkospuolen puhkaisu oli hitusen leveä. Sen parempaa Koetus ei saanut aikaiseksi ja Tahko vei Hyvinkäälle kaksi pistettä.

Koetuksen kakkospalkinnon pokkasi Ville Nieminen, ykköspalkinnon Paavo Salo.

– Nuoret pelaajamme pelaavat ihan omalla tasollaan, mutta kokeneemmista pelureista pitäisi saada enemmän irti. Sisäpeli tökkii, vaikka tehoja miehillä pitäisi riittää. Ehkä tässä on palaverin paikka, Lehtonen tuumaili.

Koetuksen kakkonen jatkaa suomensarjaa torstaina, kun Jokioisille saapuu Puna-Mustat Helsingistä. FL

 

Uusimmat