Lounais-Häme

Koetus II vierasvireessä: sarjakärki Puna-Mustat kumoon superisssa

Jokioisten Koetuksen kakkosjoukkue otti lauantaina maukkaan voiton suomensarjassa, kun se kukisti sarjakärki Puna-Mustat supervuoron jälkeen 1–2 Helsingissä. Voitto kohensi huomattavasti Koetuksen asemia taistelussa pudotuspelipaikasta.

– Vieraskiertue jatkuu ja peli tuntuu kulkevan. Ulkopeli oli tänään erinomaista, sisällä teimme sen mitä kuuluukin, kehui Koetuksen pelinjohtaja Petri Lehtonen.

 

Koetus vei ensimmäisen jakson Meilahden liikuntapuistossa 3–4-juoksuin. Kotijoukkue teki pelin avausjuoksun toisen vuoroparin aloittavalla, mutta Koetus tuli tasoittavalle rinnalle ja ohi. Ville Kallion kakkospuolelta tykittämän läpilyönnin ja kunnarin jälkeen tilanne oli 1–3.

Henri Oksanen kavensi kotiuttamalla Jesse Lingmanin, mutta Koetus karkasi tasoittavalla taas kahden juoksun johtoon, kun Rauli Lilja toi juoksun Teemu Mäntyvaaran esityöstä. Tämä jäi jakson voittojuoksuksi, sillä Puna-Mustat pystyi enää yhden juoksun kavennukseen.

Koetus oli pitkään niskan päällä toisellakin jaksolla. Joukkue johti Eetu Mutikaisen ja Rauli Liljan lyömillä juoksuilla, mutta Puna-Mustat tuli ensin tasoihin ja neljännen vuoroparin tasoittavalla Mauri Tunkelon kunnari tyhjensi kentän ja toi jaksovoiton isännille lukemin 5–2.

Koetus piti päänsä kylmänä Puna-Mustien noususta huolimatta ja hoiti homman kotiin supervuoroparissa. Vuoron aloittanut Koetus meni 0–1-johtoon, kun Akseli Åberg pääsi kolmoselta kotiin vapaataipaleella Puna-Mustien lukkarin sorruttua kahteen väärään. Toinen juoksun syntyi, kun Rauli Lilja juoksi kolmospesästä kotiin Paavo Salon välilyönnin turvin.

Puna-Mustat pysyi superissa vain yhteen juoksuun, joten Koetus vei ottelun 2–1-jaksoin.

-Sarjakärki ja perinteinen seura. Onhan se aina mukavaa voittaa Puna-Mustat, Lehtonen sanoi.

 

Koetuksen viimeinen runkosarjapeli on keskiviikkona 8. elokuuta Turussa. FL

 

Uusimmat