Lounais-Häme

Koijärven jätevesiosuuskuntaan etsitään lisää liittyjiä kevään kuluessa Forssassa

Forssan vesihuoltoliikelaitos tarjoaa taloudellista porkkanaa niille, jotka jätevesiosuuskunnan toiminta-alueella liittyvät vesihuollon piiriin ennen heinäkuun alkua.

Nyt vesihuoltoliikelaitoksen taksojen mukaan verollinen liittymismaksu on omakotitalolle 3 600 euroa. Kun omakotitalo liitetään toiminta-alueella jätevesiverkostoon heinäkuun alkuun mennessä, verollinen liittymismaksu on ilman pumppaamoa 3 348 euroa ja pumppaamolla 2 845,80 euroa, jolloin tarjolla on 15 prosentin alennus.

-Tällä hetkellä verkoston liittymisaste on vajaat 60 prosenttia, sanoo vesihuoltoliikelaitoksen suunnittelupäällikkö Jorma Lindström.

Verkostoon liittymättä toiminta-alueella on vielä useita kymmeniä kiinteistöjä.

Useissa tapauksissa jätevedet ohjautuvat saostuskaivojen kautta naapureiden rajaojaan.

Lindstöm toivoo heinäkuun alkuun asti tarjolla olevan porkkanan herättävän kiinnostusta. Vesihuollon kiemuroihin kuuluu muun muassa se, että jätevesiasetuksen mukaiset helpotukset liittymisen suhteen yli 68 vuotta täyttäneille kiinteistön omistajille eivät koske toiminta-alueen sisällä olevia kiinteistöjen omistajia.

Forssan ympäristöpäällikkö Niina Salminen sanoo, ettei kaupunki ei lähde heti painostamaan kiinteistön omistajia liittymisasiassa vaan hän toivoo, että kiinteistön omistajat lähtisivät liikkeelle vapaaehtoisuuden pohjalta liittymään jätevesihuollon piiriin. Salminen sanoo, että jätevesiverkostoon liittymisellä olevan moni etuja sen lisäksi, että voimassa oleva vesihuoltolaki sitä edellyttää.

Vesihuoltoliikelaitos on järjestämässä Matkun ja Koijärven asukkaille tiedotusillan, jossa kerrotaan kiinnostuneille liittymisasioista. Paikalla on myös edustus nykyisestä jätevesiosuuskunnasta ja kaupungilta.

Tilaisuus järjestetään Koijärven koululla tämän kuun 15. päivä kello 18. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

-Myös toiminta-alueen ulkopuolella sijaitsevien kiinteistöjen kannattaa tässä vaiheessa harkita jätevesiasioidensa kuntoon saattamista, vesihuoltojohtaja Kimmo Paakkonen vihjaisee.

Vastaantulona vesihuoltoliikelaitos tarjoaa liittymiseen tarvittavia materiaaleja ilmaiseksi lukuun ottamatta kiinteistön pumppaamoa, kun kiinteistöyhtymällä on esittää suunnitelma verkostoon liittymiseksi.

Yhtymän voi perustaa esimerkiksi naapurusto tai yksittäinen kiinteistönomistaja, jos tällä on useampi kuin yksi kiinteistö verkostoon liitettäväksi. Laskutukset järjestetään kiinteistökohtaiseksi, joten yhteisvastuullisesti naapurusto ei asiaa joudu hoitamaan muuta kuin perustamisvaiheessa.

Vesihuoltoliikelaitos voi tarjota tarvittaessa opastusta ja valvontaa rakentamisen aikana, lupaa Lindström.

Kymmenen vuoden kuluessa yhtymän verkosto liitetään osaksi vesihuoltoliikelaitoksen verkostoa. Jokaiseen kiinteistöön asennetaan omat vesimittarit, joten mitään yhteisvastuuta yhtymässä ei tältä pohjalta synny. FL

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic