Lounais-Häme Hämeenlinna

Koira päätyi kotipihalta suden suuhun Hämeenlinnassa - Susihavaintoja on tehty myös Humppilassa

Riistakeskus toivoo, että petoeläimistä ja niiden jäljistä ilmoitetaan oman riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilölle.
Arkistokuva. Kuva: Joel Maisalmi
Arkistokuva. Kuva: Joel Maisalmi

Kotipihassa ollut koira päätyi suden saaliksi Lammilla viime viikonloppuna. Irrallaan ollut lapinkoira katosi illalla pihasta. Koiran jäännöksiä löytyi myöhemmin pellolta noin 150 metrin päästä asuinrakennuksesta ja karvatuppoja koiran turkista vielä läheisen metsän reunasta.

–  Pellolla olleiden jälkien perusteella paikalla oli ollut susi. Ilves on poissuljettu, vahvistaa riistasuunnittelija Marko Muuttola Suomen riistakeskuksen Etelä-Hämeen alueelta.

Jäljet ja riistakamerakuvat kertovat yhdestä sudesta

Jäljet vahvistettiin suden jäljiksi tassunmitan, askelvälin ja peltomultaan painuneiden jälkien syvyyden perusteella.

–  Jälkien perusteella raskas koiraeläin ja askelväli sopii suteen, kuvailee Muuttola.

Lammilla todetut petoeläimen jäljet ja riistakamerakuvat kertovat alueella liikkuvasta yhdestä sudesta. Havaintoja yhden suden liikkeistä on kirjattu Tassu-suurpetohavaintojärjestelmään sekä Lammilta että Tuuloksesta lähinnä viime talvelta. Toukokuussa 2017 Lammilla päätyi suden saaliiksi kaksi kotipihassa ollutta mäyräkoiraa.

Muuttola arvioi, että Lammilla liikkuva susi kiertää alueella tiettyä reittiä, vaikka ilmoitettuja petohavaintoja ei juurikaan ole tullut.

–  Olisi tärkeää ilmoittaa havainnoista petoyhdyshenkilölle, muistuttaa Muuttola.

Lue myös: Näin syntyi susihysteria somessa – Huhuttu siirtoistutus olikin sienitutkimusta: ”Joutasivat hirtheen”

Ilmoittakaa havainnoista

Riistakeskus toivoo, että petoeläimistä ja niiden jäljistä ilmoitetaan oman riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilölle. Vain ilmoitetuilla ja petoyhdyshenkilön vahvistamilla havainnoilla on esimerkiksi merkitystä suurpetojen kanta-arvioita laadittaessa.

Yhden yksilön liikkeistä on tältä vuodelta havaintoja Rengon suunnaltakin. Havaintoja on tehty myös Humppilassa.

–  Laumaa Etelä-Hämeessä ei ole havaittu tänä vuonna, asiaan saataneen varmuus lumien tultua, painottaa Muuttola.

Lue myös: Laiton tappaminen susien yleisin kuolinsyy Suomessa – Poliisin resurssit pahin pullonkaula salametsästyksen kitkennässä

Rengon susilauma suuntasi kohti rannikkoa

Parin vuoden takaisen niin sanotun Rengon susilauman jäljet johtavat nyt Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan.

Dna-testien perusteella Kemiönsaaren susiperheen on perustanut renkolainen sisaruspari, vaikka susisisarukset lisääntyvät hyvin harvoin keskenään.

Satakunnassa Eurajoen, Euran, Porin ja Nakkilan alueella reviiriä pitävän susiparin naaras on alkuperältään renkolainen. FL

Lue myös: Pantasusien liikkeitä voi taas seurata verkossa – Paikannustietoja saadaan nyt myös kolmesta vaeltavasta, nuoresta sudesta

Fingerpori

comic

Näkoislehti

4.4.2020

Uusimmat