Lounais-Häme Tammela

Koirat paimentavat kilpaa Tammelassa – "Harrastus on hyvin koukuttava"

"Harrastuksessa kiehtoo se, että siinä saa olla tekemissä kahden eri eläinlajin eli lampaiden ja koirien kanssa."
Hanne Virtanen ohjaa Sumia-koiraansa paimentamaan lampaita. Kuva: Tapio Tuomela
Hanne Virtanen ohjaa Sumia-koiraansa paimentamaan lampaita. Kuva: Tapio Tuomela

Hyvä paimenkoira on kuuliainen ja halukas tekemään yhteistyötä ohjaajansa kanssa. Näin sanoo Päivi Nietosvaara, joka toimii tuomarina ja kilpailee myös itse paimenkoirien kilpailuissa. Suomen Kennelliiton alaiset paimennuksen SM-kisat järjestetään tänä viikonloppuna Syrjälän lammastilalla Tammelan Portaassa.

Perjantaina ratkottiin nuorten koirien mestaruus, ja lauantaina järjestettiin SM-kisojen karsinta, jonka parhaat kisaavat sunnuntaina finaalissa Suomen mestaruudesta. Kisoihin osallistuu bordercollieita ja australiankelpieita. Lauantaina koiria oli kisaamassa 18, ja finaaliin oli tarjolla 15 paikkaa.

Koirien paremmuus ratkeaa sen perusteella, miten hyvin ne suorittavat eri tehtäviä sisältävän radan. Koiran pitää ajaa lampaita esimerkiksi porttien läpi, erotella lampaita laumasta ja kasata lauma häkitystä varten.

Koiran on suoritettava rata enimmäisajassa, joka esimerkiksi Tammelassa oli 13 minuuttia. Tuomari arvioi koiran suoritusta muun muassa sen perusteella, miten suoria sen ajolinjat ovat tai miten se onnistuu lauman jakamisessa ja kasaamisessa. Koirallaan on apunaan ohjaaja, joka antaa sille ohjeita joko sanallisesti tai puhaltamalla pilliin.

– Olen pitänyt paimenkoiria jo 20 vuotta, mutta edelleen on paljon opittavaa. Harrastuksessa kiehtoo se, että siinä saa olla tekemissä kahden eri eläinlajin eli lampaiden ja koirien kanssa, sanoo Kiikalassa asuva Nietosvaara, joka toimii myös Suomen bordercolliet ja australiankelpiet ry:n paimennusjaoksen vetäjänä.

Vahva lampaita kohtaan, mutta nöyrä ihmiselle

Nietosvaaran mukaan hyvän paimenkoiran tulee olla vahva paimentamiaan lampaita kohtaan, mutta sen tulee olla myös nöyrä ihmistä kohtaan, jotta se haluaa tehdä yhteistyötä ohjaajansa kanssa.

– Suomessa on noin sata kilpailevaa paimenkoiraa. Monet paimenkoirat tekevät työtä lammastiloilla, joilla ne toimivat lampurin tärkeänä apurina, Mirk-koiransa kanssa lauantaina kilpailuvuoroaan odottanut Nietosvaara kertoo.

Karkkilalainen Tuula Hietanen oli tullut kilpailemaan Fön-koiransa kanssa. Hän kertoo harrastaneensa lajia kahdeksan vuotta.

– Paimenkoiraharrastus on hyvin koukuttava laji. Eläimen ja ihmisen symbioosi tekee lajista kiinnostavan, Hietanen sanoo.

Tuula Hietanen osallistui paimennuksen SM-karsintaan Fön-koiransa kanssa. Finaalipaikkaa ei kuitenkaan tällä kertaa tullut. Kuva: Tapio Tuomela
Tuula Hietanen osallistui paimennuksen SM-karsintaan Fön-koiransa kanssa. Finaalipaikkaa ei kuitenkaan tällä kertaa tullut. Kuva: Tapio Tuomela

Syrjälät mahdollisesti kisaisäntinä myös tulevaisuudessa

SM-kisojen lisäksi Suomessa järjestetään myös muita paimenkoirien kilpailuja. Jos lajissa haluaa menestyä, on myös harjoiteltava ahkerasti ympäri vuoden.

SM-kilpailujen kisalampaina toimivat Syrjälän tilan aikuiset texeluuhet. Maatalousyrittäjät Katja ja Hannu-Pekka Syrjälä kertovat, että heidän tilallaan järjestetään nyt paimennuksen kilpailut ensimmäistä kertaa. Heidän mukaansa on mahdollista, että he toimivat kisaisäntinä myös tulevaisuudessa.

– Meillä on myös kaksi bordercollieta, mutta ne eivät osallistuneet kilpailuun vaan ne ovat työssä lammastilallamme, Syrjälät kertovat. FL

 

Paimennuksen SM-kisat jatkuvat sunnuntaina 13.10. alkaen klo 8. ​Kisapelto sijaitsee osoitteessa Liesjärventie 140, Tammela. Yleisö on tervetullut seuraamaan kisoja.

Fingerpori

comic

Uusimmat