Lounais-Häme

Kojon Nuorisoseura on vireä ja vetreä satavuotias

Sata vuotta on pitkä jakso, jonka varrelle mahtuu hyviä ja huonoja aikoja.

Kojon Nuorisoseuran kohdalla erityisen vilkasta oli toisen maailmansodan molemmin puolin, kun seura järjesti erilaisia tapahtumia, kerhoja ja kilpailuja.

Välillä seura taas ehti hiipua pahastikin, mutta aina jossain vaiheessa toiminta heräsi horroksestaan, eikä seuran annettu kuolla.

Tästä kiitoksena sunnuntaina Nuorisoseuran satavuotisjuhlissa paljastettiin Kiitoskivi-niminen muistomerkki.

-Kivi on nimensä mukaisesti suuri kiitos kaikille Kojon Nuorisoseuralle vapaaehtoista työtä tehneille, jotka ovat osaltaan vahvistaneet seuran sääntöjen ohjaamana koijärveläisten yhteistä hyvää, Kojon Nuorisoseuran nykyinen puheenjohtaja Ritva Pulli kuvaili.

Nykyisin seura järjestää Koijärvitalolla erilaisia tapahtumia, kuten viikoittaisia biljardi- ja pöytätenniskerhoja sekä maanantaikahvilaa.

Vuosittaisia tapahtumia ovat esimerkiksi pikkujoulut ja äitienpäiväjuhlat. Taloa myös vuokrataan erilaisiin tapahtumiin, ja paikallinen Talkookuoro esiintyy milloin missäkin.

-Meistäkin nuoria on harva, mutta eloa ja säpinää, välillä tuloksellista rähinää tässä silti hyvin yhteen pelaavassa joukossa kyllä piisaa. Kojon Nuorisoseura on siis oikein hyvässä vireessä satavuotiaanakin, Pulli vakuutti tervetuliaispuheessaan.

Yhteiseen hiileen puhaltamisesta ja seuran vireydestä on osoituksena esimerkiksi se, että vielä viime vuosikymmenen lopussa seuralla oli kymmenien tuhansien eurojen velka Koijärvitalon remontin jäljiltä, mutta nyt se on jo kuitattu.

-Meillä on nyt kaunis ja erinomaisessa kunnossa oleva velaton talo, jota pystymme ylläpitämään ja kaunistamaan jatkuvasti lisää, Kojon Nuorisoseuran johtokunnan jäsen Kaija Pajulampi iloitsi.

Vaikka Kojon Nuorisoseuran johtokunnassa keski-ikä kiipeää vääjäämättä ylöspäin, ja nuorimmat mukana olevat ovat noin 40-vuotiaita, seuran aktiivit ovat vakuuttuneita, että tulevaisuudessa myös nuorempia saadaan mukaan ja seura on vireä vielä sadan vuoden päästäkin.

-Meillä on uusi koulu, joka on tällä hetkellä täynnä. Päiväkotimme on täynnä. Kun nämä lapset kasvavat, saamme sitä kautta nuoria varmasti mukaan, Pajulampi sanoi. FL

Kojon Nuorisoseura
Perustettiin heinäkuussa 1917.Etsi aluksi vakituista paikkaa, kunnes rakennutti nykyisen Koijärven kirkon 1920-luvun alussa.Siirtyi nykyiseen Koijärvitaloon vuonna 1927 seurakunnan muuttaessa kirkkoon.Ensimmäisten vuosikymmenten aikana seura tarjosi muun muassa iltamia, näytelmiä, laulukuoroja, kotiseututoimintaa ja urheilua.Koijärvitalo, entinen Kojon Nuorisoseurantalo, remontoitiin täysin vuosina 2004–05.

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic