Lounais-Häme

Koko Kanta-Häme haluaa mukaan pilotoimaan

Kaikki Kanta-Hämeen kunnat ovat ilmoittaneet olevansa mukana maakunnallisessa valinnanvapauden pilotissa. Kuntien piti ilmoittautua torstaihin mennessä.

Sote- ja maakuntauudistusta valmisteleva Oma Häme teki hakemuksen jo maaliskuun puolivälissä sosiaali- ja terveysministeriölle (STM). Kokeiluun pääsyn yksi edellytys on, että vähintään 80 prosenttia maakunnan kunnista on mukana.

Tavoitteena on kokeilla sekä asiakasseteliä että henkilökohtaista budjetointia. Pilotissa siis testataan sote-uudistukseen sisältyvän valinnanvapauden toimivuutta.

Asiakassetelillä kantahämäläiset voivat hankkia mm. vanhusten kotona asumista tukevia palveluita, kotisairaanhoitoa ja henkilökohtaista apua sekä tukipalveluita. Myös lapsiperheiden kotipalvelut sisältyvät valikoimaan.

Lisäksi mm. työtoiminta, kuntouttava työtoiminta sekä lääkinnällinen ja sosiaalinen kuntoutus kuuluvat asiakassetelipilotin piiriin.

Henkilökohtainen budjetti tehdään palvelutarpeen arvioinnin ja asiakassuunnitelman pohjalta. Se on tarkoitettu henkilöille, joilla on jatkuvaa ja laaja-alaista avun tai hoidon ja huolenpidon tarvetta. Heidän pitää pystyä joko itse tai tuettuina suunnittelemaan ja valitsemaan omat palvelunsa.

Pilotissa henkilökohtainen budjetti voidaan harkinnan mukaan myöntää vammaisille lapsille ja nuorille sekä alle eläkeikäisille liikuntarajoitteisille.

Kanta-Hämeessä pilottiin haetaan 8,6 miljoonaa euroa. Pilotti on sikäli houkutteleva, että valtionavustus tulee 100-prosenttisena.

Alunperin pilottiin on varattuna noin 180 miljoonaa vuosille 2018–2019.

Muutosjohtaja Jukka Lindberg onkin melko toiveikas, että mukaan on mahdollista päästä. STM:n ratkaisee pilotoijat toukokuun loppupuolella.

-Toivottavasti kokeilu saadaan pian vauhtiin, sillä aikaa siihen on vähän, Lindberg hoputtaa.

Hanketta hallinnoi Riihimäen terveyskeskuskuntayhtymä. FL

Uusimmat