Lounais-Häme

Kolmas kerta toden sanoo

Aleksi Ojala kilpailee elokuussa kolmansissa aikuisten arvokisoissaan. Pekingin MM-kisoissa 2015 urjalalaiskävelijän 50 kilometrin urakka päättyi helteessä pyörtymiseen 20 kilometrin paikkeilla, Rion olympialaisissa 2016 hänet diskattiin hyvistä asemista epäpuhtaan kävelyn takia.

13. elokuuta, Lontoon MM-kisojen päätöspäivänä, Ojala starttaa 50 kilometriin kävelykisaan. Tällä kertaa hän haluaa tulla maaliin saakka. Oppirahat on jo maksettu.

-Ensimmäinen tavoite on päästä nyt maaliin asti. Ja kun pääsen maaliin, uskon, että aika ja sijoituskin ovat ihan hyviä. Kunto on kova, Ojala sanoo.

 

Turun Weikkoja edustava Ojala vaihtoi keväällä valmentajaa. Ojalaa pitkään valmentanut Reima Salonen alkoi olla yhä kiireisempi kalastusyrityksensä kanssa, ja kaksikko päätti yhdessä tuumin purkaa valmennussuhteen.

-Reima on yhä mentorini. Jos minulle tulee akuuttia kysyttävää, voin soittaa hänelle, Ojala kertoo.

Salosen tilalle Ojala sai peräti valmentajatrion, kun vastuun 24-vuotiaan Ojalan valmennuksesta otti kolmikko Jani Lehtinen-Antti Kempas-Juha Kinnunen. Kokeneesta kolmikosta aina jollakin löytyy aikaa Ojalalle.

Uusi yhteistyö on tuonut nopeasti näkyvää tulosta, kun Ojala on saanut horjuneen tekniikkansa kuosiin. Pattipolvilleen hän ei sanomansa mukaan voi mitään, mutta kävelyyn on tullut lisää ryhtiä, kun keskivartaloa on vahvistettu.

Seinäjoen Kalevan kisoissa hän voitti 20 kilometrin Suomen mestaruuden uudella ennätysajallaan 1.23.16. Aku Partanen jäi lähes minuutin ja kokenut Jarkko Kinnunen melkein kolme.

Eikä Ojala saanut matkan varrella yhtään varoitusta.

-Taisi olla ensimmäinen kerta Suomessa, kun kävelin kisan puhtaalla taululla. Se on harvinaista Suomessa, jossa kävelypiireissä kaikki tuntevat toisensa, eikä epäpuhtaasti kävelevän maineesta tahdo päästä eroon. Kisa toi mukavasti lisää itseluottamusta Lontoota ajatellen.

 

Ojala on kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Jo talvi meni hyvin, kun leireillä maltettiin kuunnella kroppaa ja levätä silloin kun sille oli tarvetta.

Ojala voitti kesän aluksi 30 kilometrin Suomen mestaruuden ja viime viikolla siis 20 kilometrin SM-kultaa.

-Lontoon MM-kisojen jälkeen en halua olla enää se ”kolmas” kävelijä, viittaa Ojala enemmän mediatilaa saaviin kilpakumppaneihinsa Jarkko Kinnuseen ja Aku Partaseen.

Ennen Lontoota Ojala tekee vielä yhden kovan 40 kilometrin harjoituksen, muuten hän ottaa rennosti, syö hyvin ja virittelee itseään kisakuntoon.

Lontooseen Ojala matkaa vasta 10. elokuuta, kisojen ollessa hyvässä vauhdissa.

-Odotan hyvää, vauhdikasta kisaa, joka kerää paljon yleisöä. Kilpailu kävellään kahden kilometrin lenkkeinä aivan Buckinghamin palatsin vieressä. Voin kisan aika vilkutella 25 kertaa Elisabetille, Ojala hymähtää. FL

 

Kävelijöitä neljännes joukkueesta
MM-tulosrajaan yltäneet suomalaisurheilijat:Naiset: Anne-Mari Hyryläinen Nagu Idrottsförening (maraton), Kristiina Mäkelä Orimattilan Jymy (kolmiloikka), Minna Nikkanen Someron Esa (seiväshyppy), Camilla Richardsson Vasa IS (3  000 m:n esteet). Kisoihin valittu seiväshyppääjä Wilma Murto jää pois jalkavamman takia.Miehet: Jarkko Kinnunen Jalasjärven Jalas (50 km:n kävely), Simo Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet (kolmiloikka), Aleksi Ojala Turun Weikot (50 km:n kävely), Veli-Matti "Aku" Partanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet (50 km:n kävely), Tero Pitkämäki Seinäjoen Seudun Urheilijat (keihäänheitto).Rankingin perusteella todennäköisesti pääsevät:Naiset: Linda Sandblom Hangö IK (korkeushyppy).Miehet: Arttu Pajulahti Viipurin Urheilijat (pituushyppy), David Söderberg IF VOM (moukarinheitto). 

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic