Lounais-Häme

Kolme Joutsan murhaepäiltyä vangittiin käräjillä – ruumis löytyi Pertunmaan Kuortista huoltoaseman liepeiltä

Helsinki
22.10.2018, 16:29

Kotimaa

Keski-Suomen käräjäoikeus on vanginnut kolme Joutsan murhasta epäiltyä miestä. Henkirikoksen epäillään tapahtuneen keskiviikon ja torstain välillä Joutsan Leivonmäellä. Ruumis löytyi myöhemmin huoltoaseman liepeiltä Pertunmaan Kuortista.
Rikoksen uhrin henkilöllisyys on varmentunut joutsalaiseksi 35-vuotiaaksi mieheksi. Poliisin kiinniottamista henkilöistä yksi on vapautettu kuulustelujen jälkeen.
Poliisin mukaan epäilty henkirikos tapahtui yhden kiinniotetun asunnossa Joutsan Leivonmäellä. Miehet ovat kaikki joko kotoisin Joutsasta tai heillä on jonkinlainen kytkös paikkakunnalle. Poliisi on sanonut aiemmin myös, että tapauksessa ei vaikuta olevan jengikytköksiä tai viitteitä perheasioista.
Kiinniottotilanne huoltoaseman lähellä Kuortissa herätti huomiota. Poliisi sai Puolustusvoimilta virka-apua paikan eristämisessä.
Tutkinnanjohtaja Timo Hänninen on luonnehtinut, että epäillyt ovat “varmastikin jollain tasolla tunteneet toisensa”. Maanantaina vangitsemisvaatimuksen esittämisen jälkeen hän kertoi, että alkoholia oli illan aikana nautittu. Hänninen ei halunnut arvioida alkoholinkäytön vaikutusta epäiltyyn tekoon.
Hänninen ei myöskään halunnut kertoa, epäilläänkö henkirikosta murhaksi teon suunnitelmallisuuden vai sen raakuuden ja julmuuden perusteella.
Nuorin epäillyistä on 24-vuotias, toiseksi nuorin 26-vuotias ja vanhin 37-vuotias.

Aiempaa väkivalta- ja päihdetaustaa

Nuorimmalta epäillyltä löytyy aiempaa tuomiohistoriaa muun muassa huumausainerikoksista ja käyttörikoksesta sekä törkeästä ja perusmuotoisista pahoinpitelyistä. Mies oli muun muassa pahoinpidellyt yhtä uhria tämän asunnossa sorkkaraudalla ja viiltänyt tätä olkavarteen syksyllä 2015.
Myös kahdelta häntä vanhemmalta syytetyltä löytyy rikostaustaa.

STT

Kuvat:

Uusimmat