Lounais-Häme

Kommentti: Ehdotus bensakiintiöstä on kuin EU:n päästökauppa – Hyvässä ja pahassa

Aalto-yliopiston työryhmä ehdotti liikenteen polttoaineiden myyntikiintiöitä, jotta hallituksen tavoite päästöjen puolittamisesta 2030 mennessä voisi toteutua. Isot tulot eivät saisi oikeuttaa päästämään muita enemmän, miettii ympäristötoimittaja Jami Jokinen.
Kuva: -

Ei mitään uutta, vaan päästökauppa pienoiskoossa mahdollisuuksineen ja ongelmineen.

Näin voisi tiivistää Aalto-yliopiston tiistaisen ehdotuksen liikenteen päästöjen vähentämisestä.

Ehdotuksen ytimessä on tietty määrä päästöoikeuksia, jotka polttoaineen myyjien pitää ostaa itselleen ja jotka ne käytännössä voivat veloittaa tuotteidensa ostajilta.

Jos kauppa ei kannata, yritykset keksivät jotakin muuta. Jos kuluttajalla ei ole varaa tankata, hän ratkaisee pulman halujensa ja kykyjensä mukaan.

Vaikka mittakaava on eri, toimii EU:n päästökauppa käytännössä samoin, hyvässä ja pahassa.

Lisää aiheesta: Liikenteen päästökauppa nostaisi polttoaineen hintaa, mutta veisi Suomen liikenteen päästövähennystavoitteeseen vuoteen 2030 mennessä

 

Ehdotuksen hyvät puolet ovat suora kontrolli päästöihin ja investointien tarpeettomuus.

Kun valtio voi päättää päästöoikeuksien määrän, se voi samalla myös laittaa katon liikenteen aiheuttamille päästöille. Jos valvonta toimii, tämä katto ei vuoda, ja päästöt todella laskevat tavoitteeseen juuri niin nopeasti kuin halutaan.

Mitään uusia innovaatioita ei tarvitse odottaa eikä tehdä valtavia investointeja infraan tai muuhun mullistukseen. Polttoaineen hinta nousee, ja markkinat sekä kuluttaja vastaavat siihen haluamallaan tavalla.

Sähköautoista tulee houkuttelevampia, biokaasuverkosto paranee – ja hupsis vain, turhaakin turhempien kaupunkimaasturien kiinnostavuus laskee ja pikkuautot alkavat palata kaupunkeihin.

 

Valinnanvapaudessa on myös esityksen pahin pullonkaula.

Mitä enemmän kuluttajalla on rahaa, sitä enemmän hänellä olisi jatkossakin varaa polttaa fossiilipolttoaineita ja päästellä ilmastopäästöjä. Joidenkin elämässä muutos ei näkyisi mitenkään, kun toisille se olisi katastrofi.

Jo nyt tulotason ja päästöjen korrelaatio on selvä ja repii kansaa eri lokeroihin.

Tilastokeskuksen viime vuonna julkistamien lukujen mukaan huipputuloisen päästöt ovat pienituloisimpiin verrattuna lähes kolminkertaiset. Iso osa tästä tulee liikenteestä.

 

Miksi olisi oikein, että varakkaampi ihminen voi pilata ilmastoa enemmän kuin köyhempi? Jostakin syystä tästä asiasta ei yleensä puhuta kuin nimeksi.

Aalto-yliopiston ehdotuksessa asiaa on aprikoitu pintapuolisesti ja sitä ehdotetaan pohdittavaksi erillisessä selvityksessä. Media keskittyi uutisoinnissaan kuitenkin “bensan korttimyyntiin”, koska konflikti myy.

Samalla syntyi heti väärä mielikuva, ja aika moni oli heti valmis kapinaan.

Polttoainetapauksessa ristiriita olisi hoidettavissa jonkinlaisella kompensaatiolla esimerkiksi verotukseen. Kuten ehdotuskin toteaa, päästöjen kannalta fiksuinta olisi tehdä se muulla tavoin kuin autoiluun korvamerkittynä – muuten hinta ei kannusta, kuten sen pitäisi.

 

Ammattiliikenne on luku sinänsä. Tavalla tai toisella liikenteen – kuten muidenkin sektorien kohdalla – kuluttajien päästöjen vähentämisessä pitäisi päästä pelkän hintaohjauksen sijaan henkilökohtaiseen kiintiöön.

Raha ei voi oikeuttaa pilaamaan ympäristöä muita enemmän, ellei lisäraha korjaa aiheutettuja haittoja.

Henkilökohtaisia päästörajoituksia lienee silti turha odottaa.

Vaikka ilmastokriisi on ovella, niin jo liikennepolttoaineen päästökaton (ja samalla myyntikaton) ehdottaminen leimataan hyvin todennäköisesti äärisosialismiksi.

 

Kirjoittaja on Lännen Median ympäristötoimittaja.

Fingerpori

comic

Uusimmat