Lounais-Häme

Konekoski ohjelmoi traktoreita tietokoneella

Forssalainen Konekoski Oy on tarjonnut reilun kolmen viikon ajan traktoreihin ja myös autoihin moottorien optimointia. Optimoinnissa moottori ohjelmoidaan toimimaan paremmin, tehokkaammin ja polttoainetaloudellisemmin tietokoneen avulla.

Moottorin optimointia voi tehdä koneisiin, joissa on sähköinen moottorinohjaus. Myös käyttömukavuus paranee optimoinnin myötä.

-Ohjelmat räätälöidään niin, että lisäämme asiakkaan koneeseen tehoa ja vääntöä. Fyysistä muutosta ei koneisiin tule, Konekosken toimitusjohtaja Sami Koski kuvailee.

Konekoskella on vuosikymmenten kokemus etenkin Valmetin ja Valtran traktoreista, joten yrityksessä tiedetään, kuinka paljon moottoreita voi optimoida ilman, että esimerkiksi voimansiirtopuolella osat alkavat pettää. Optimoinnilla voi saada koneeseen noin 35 prosenttia lisää voimaa turvallisesti.

Optimoinnin mahdollistaa se, että valmistajat eivät käytä moottorien koko potentiaalia.

-Mallisarjan pienemmästä päästä olevissa traktoreissa, joissa on 100 hevosvoimaa, on täysin identtiset osat kuin saman mallisarjan 160-hevosvoimaisissa malleissa. Saman mallisarjan traktoreissa ei ole mitään mekaanista eroa, Koski selittää.

-Tehdas tekee tehoeron samalla tavalla kuin mekin teemme eli moottorin ohjelmia muuttamalla. Kun asiakas ostaa mallisarjan isomman koneen, hintalappu saattaa olla 50000 euroa isompi kuin pienemmässä. Me teemme optimoinnin reilulla tuhannella eurolla.

Yleisin traktorin vaihtamisen syy onkin, että työhön tarvitaan tehokkaampi kone.

-Viljelijöillä ei kuitenkaan mene taloudellisesti kovin hyvin. Jos optimoinnin toisena vaihtoehtona on kymmenien tuhansien eurojen välirahan maksaminen traktorin vaihdossa, niin optimointi on hyvin tervetullut vaihtoehto, Koski kuvailee.

Valmistajat eivät käytä moottorien koko potentiaalia Kosken mukaan ”markkinataloudellisista syistä”.

-Jos tehot laitettaisiin jokaiseen malliin, pienemmät jäisivät myymättä.

Konekoski on kokenut viimeisen vuoden aikana isoja muutoksia muutenkin. Konekoski on karsinut kulujaan ja tehostanut toimintaansa. Viime vuoden lopussa Huittisten ja Turun kiinteät toimipisteet lopetettiin. Jatkossa alueet hoidetaan liikkuvalla kalustolla.

-Aloin ajatella Konekoskea puhtaalta pöydältä. Meistä oli tullut suuri, kankea ja ehkä vähän laiskakin, Koski sanoo.

Konekoskella on toimipisteet enää Forssassa ja Loimaalla, joissa kiinteistöt ovat yrityksen omia. Työntekijöiden määrää on karsittu viimekeväisestä kymmenestä viiteen.

-Organisaatio oli aivan liian iso, kun vertaa siihen, kuinka paljon töitä meillä meni läpi.

-Viimeisen neljän viikon aikana olemme pystyneet tekemään saman työmäärän kuin vuosi sitten samaan aikaan puolta pienemmällä porukalla ja samalla saaneet asiakashintoja 20 prosenttia alaspäin. Tuntuu, että olen tehnyt oikeita ratkaisuja, Koski iloitsee. FL

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic