Lounais-Häme Forssa

Koppanen kehittää keihäskaartaan Kuortaneella

Forssalaisheittäjä etenee rauhassa Petteri Piirosen valmennuksessa.
Peppi Koppanen tuli torstaina Kuortaneelta joululomalle Forssaan. Kuva: Tapio Tuomela

Tammelan Ryskettä edustava forssalainen keihäänheittäjä Peppi Koppanen urheilee ja opiskelee Kuortaneella ainoana lounaishämäläisenä nyt toista lukuvuotta.

16-vuotias Koppanen suoritti viime lukukaudella Kuortaneella yläasteen yhdeksännen luokan ja käy nyt Kuortaneen urheilulukion ensimmäistä luokkaa.

Koppasen varsinainen keihäsura on suurinpiirtein saman mittainen kuin hänen opiskelunsa Kuortaneella.

– Aloitin yleisurheilun viisivuotiaana Forssan Salamassa. Juoksut olivat ensimmäisiä lajejani, mutta keihäskin tuli mukaan jossain vaiheessa. Voimistelu Forssan Naisvoimistelijoissa oli kuitenkin päälajini siihen asti, kunnes keihäs ohitti voimistelun pari vuotta sitten, Koppanen kertoo.

Koppanen kiinnostui Kuortaneesta, kun hän kävi kahdeksannella luokalla urheiluopistolla yläkoululeireillä.

– Siellä tuli puheeksi mahdollisuus päästä urheiluluokalle, Koppanen muistelee.

Koppanen on hyvässä valmennuksessa Kuortaneen urheiluopistolla, joka on nimetty kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n keihäänheiton kehityskeskukseksi. Keihäänheiton lajivalmentajana Kuortaneella toimii Petteri Piironen, joka valmensi kenialaisen Julius Yegon ja egyptiläisen Ihab Abdelrahmanin kaksoisvoittoon MM-kisoissa 2015. Viime vuonna Piironen siirtyi Suomen Urheiluliittoon keihään lajivalmentajaksi.

– Hän on tiukka ja määrätietoinen valmentaja. Olen oppinut häneltä paljon, kuvailee Koppanen Piirosta, joka toimii käytännössä myös forssalaisen henkilökohtaisena valmentajana.

Koppanen tietää omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

– Piironen kehuu heittokättäni. Pystyn lisäksi puristamaan treenit täysillä. Heittotekniikassani on vielä paljon tekemistä samoin kuin voimassa ja käden liikkuvuudessa.

Kuortaneen valmennuksen lisäksi Koppanen on tulostensa perusteella toista vuotta mukana alueellisessa maajoukkueleirityksessä.

Ensi kuussa 17 vuotta täyttävä Koppanen sijoittui viime vuonna 15-vuotiaiden SM-kisoissa neljänneksi ja kuluneena kautena 16-vuotiaissa kuudenneksi.

Ensi kauden tavoitteekseen hän ilmoittaa 17-vuotiaiden SM-kisoissa finaalipaikan ja sijoittumisen lähelle kärkikolmikkoa.

– Tavoitteena on myös säilyttää paikka alueellisessa maajoukkueleirityksessä.

Ensi vuoden tavoitteisiin kuuluu myös omien ennätysten kohentaminen. Koppanen heitti viime kesänä ensimmäistä kauttaan 500-grammaista keihästä, joka lensi parhaimmillaan 44.82. Naisten 600-grammaisella keihäällä Koppanen kilpaili vain kerran ja sai tuloksen 36.74.

– Tulos jäi huonoksi, kun piikkarikin hajosi tuossa kisassa. Ensi kaudella yritän saada 500 gramman keihäällä ennätykseni 50 metrin tuntumaan ja naisten keihäänkin yli 40 metrin. Keskityn kuitenkin enemmän viimeiseen kauteeni kevyemmällä keihäällä, Koppanen suunnittelee.

Uransa jatkosta puhuessaan Koppanen korostaa pariinkin kertaa rauhassa etenemistä.

– Tavoitteenani on edetä pikkuhiljaa. Minulla on aikaa kehittyä.

Aikaa tuo myös se, että Koppanen aikoo suoriutua urheilulukiosta neljässä vuodessa.

Kuortaneen yli 20 heittäjän keihäsryhmä treenaa usein kaksi kertaa päivässä.

– Maanantaina ja tiistaina on kahdet treenit illalla. Keskiviikkona on aamutreenit ennen koulua yhdeksältä ja toiset treenit illemmalla. Torstaisin on joko hieronta tai toinen treeni. Perjantaina ja lauantaina on yksi treeni päivässä, Koppanen selvittää lukujärjestystä.

Kuortaneen urheilulukiossa opiskelee lähes kaksi sataa nuorta urheilijaa. Yleisurheilun lisäksi opiston lajivalikoimassa ovat muun muassa lentopallo, paini ja pian myös jalkapallo.

Keihäskoululaiset pääsevät oman treeninsä ohella seuraamaan välillä myös Suomen parhaiden heittäjien harjoittelua, kun muun muassa Tero Pitkämäki ja Jenni Kangas käyvät vetämässä opistolla heittoharjoituksiaan.

Urheilijoiden vapaa-ajanviettokin sujuu Etelä-Pohjanmaalla pitkälti opiston maisemissa.

– Välillä käydään Tuurissa shoppailemassa, Koppanen kertoo. FL

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic