Lounais-Häme

Korihaille divisioonan mestaruus

Uudenkaupungin Korihait voitti A-divisioonan mestaruuden voitettuaan sarjan loppuotteluissa FoKoPon suoraan 3-0 voitoin.

Viimeinen finaali päättyi perjantaina Uudessakaupungissa Korihaiden murskavoittoon 95-62 (42-33).

FoKoPon kausi päättyi murskatappioihin, kun se hävisi keskiviikkoisen kotipelinsä peräti 48 pisteellä.

Kaksi kautta A-divisioonassa pelannut Korihait saa mestaruutensa myötä oikeuden anoa liigalisenssiä eli Korisliigaan nousua ensi kaudeksi.

 

FoKoPo johti eilen ensimmäisen ja viimeisen kerran 11-10 tilanteessa. Sen jälkeen Korihait karkasi 12-0 kirillä johtoon, joka pysyi puoliväliin asti kymmenen pisteen tuntumassa.

Peli ratkesi kolmannella jaksolla, jonka alkuun Korihait nappasi 10-0 pätkän. Korihait voitti kolmannen jakson 36-11. Jakson lopussa kotijohto kasvoi jo 34 pisteeseen.

– Korihait tuli peliin motivoituneena ja hyvällä asenteella. Se oli selkeästi sarjan kovin joukkue eikä finaalien 3-0 häviössä ole meillä seliteltävää, tunnusti FoKoPon valmentaja Joonas Iisalo.

Salon Vilpasta ensi kaudella valmentava Iisalo näki finaalitappioista huolimatta FoKoPon kaudessa paljon hyvää.

– Viime kaudella FoKoPo oli sarjan viimeinen, mutta nyt kakkonen. Kausi oli hieno ja olen ylpeä kaikista pelaajista, joista osa jatkaa matkaansa muualle. He antoivat tällä kaudella paljon joukkueelle, jonka tastelutahdosta olen erityisen ylpeä, Iisalo suitsutti.

FoKoPon tehokkain oli 22 pistettä nostanut Shane Heyward. Remon Nelson jäi tällä kertaa 11 pisteeseen, johon päätyi myös Aapeli Alanen.

Korihaista Mikael Herbert heitti 22 pistettä ja Reginald Bratton 15. FL

 

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic