Lounais-Häme

Korjaamo suoraan kotiovelle

Forssalaisen Konekoski oy:n uusi valttikortti on korjausrekka, joka pystyy tarjoamaan asiakkailleen täyden työkoneiden huolto- ja korjauspalvelun asiakkaan luona.

-Noin kuukausi sitten ostin ison kuorma-auton lämpimällä takaosalla ja siihen päätimme rakentaa täysiverisen liikkuvan korjaamon. Rekka on meidän seuraava ja aika merkittäväkin panostus liiketoimintaamme, Konekoski oy:n toimitusjohtaja Sami Koski kertoo.

Kuorma-auton varustelu maksaa Kosken mukaan vastaavan summan kuin korjaamon perustaminen ja auton hinnan päälle eli kyseessä on merkittävä investointi. Rekka tulee olemaan ensimmäinen täyden palvelun liikkuva korjaamo ainakin Etelä-Suomessa.

-Maatalousalalla ei ole oikeastaan tässä mittakaavassa ollutkaan mitään liikkuvaa korjaamoa. Ne ovat enemmän raskaskonepuolella, jossa korjaillaan maansiirtokoneita ynnä muita paikan päällä, Koski sanoo.

 

Konerekka otetaan käyttöön kuukauden sisällä ja Koski uskoo korjausrekan löytävän yleisönsä. Ainakin asiakaspalautteen perusteella yhä useampi haluaa koneensa korjatuksi omalla tilallaan eikä pitkien matkojen päässä korjaamolla.

-Koneet suurenevat ja tehdään hienoja korjaamoita, mutta asiakkaan näkökulmasta korjausprosessi kestää todella kauan, jos konetta pitää tuoda kymmeniä kilometrejä korjaamolle. Siinä menee helposti monta päivää ja asiakkailla on enemmän ja enemmän resurssipulaa sekä kiire. Siksi lähdemme nopeuttamaan korjausprosessia liikkuvalla korjaamolla, Koski selittää.

Perinteisten kiinteiden korjaamoiden ystävät jaksavat kuitenkin epäillä liikkuvan korjaamon tehokkuutta.

-Moni perustelee, että korjaamolla suoritetut huollot ja korjaukset tulevat nopeammin tehdyksi kuin kotikäynneillä tehdyt, vaikka paikan päällä kohteessa olisikin sama laitteisto käytössä, Koski ihmettelee.

-Ei kotikäynneillä pidetä mitään puolen tunnin kahvitaukoja, kun asiakas on lähes koko ajan vahdissa. Kun asentajat lähtevät täysvarustellulla autolla liikenteeseen, niin työtehokkuus on parempi kuin korjaamolla, Koski vakuuttaa.

 

Korjausrekka on isossa roolissa Konekosken laajentumisen kannalta Etelä-Suomessa.

-Hämeenlinnan alue tulee olemaan meidän seuraava aluevaltaus syksyllä. Myöhemmin laajennamme vielä Karkkilan suunnalle ja pikkuhiljaa laajennamme niin, että korjausrekka pyörii koko Etelä-Suomessa, Koski paljastaa.

Koski kuitenkin korostaa, ettei yritys aio perustaa uusia toimipisteitä, vaan laajentumisella tarkoitetaan toimintapiirin suurentumista korjausrekkaa hyödyntäen.

Konekoskella on kaksi kiinteää toimipistettä, yksi Forssassa ja toinen Loimaalla, joissa molemmissa asiakkaita on riittänyt tasaisesti. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat