Lounais-Häme Forssa

Korona peruu Forssan vappumarssin – Internetiin striimataan valtakunnallista ohjelmaa

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta pitää Helsingissä vapunpäivänä vappupuheen, jota voi katsoa SAK:n nettisivuilta.
Vuonna 2019 Forssan perinteinen vappumarssi saatiin järjestää aurinkoisessa säässä. Tänä vuonna vappumarssia ei pidetä koronatilanteen takia. Kuva: Lassi Puhtimäki
Vuonna 2019 Forssan perinteinen vappumarssi saatiin järjestää aurinkoisessa säässä. Tänä vuonna vappumarssia ei pidetä koronatilanteen takia. Kuva: Lassi Puhtimäki

Koronatilanne peruu tänä vuonna Forssan perinteisen vappumarssin. Myöskään perinteistä vappujuhlaa ei pidetä Forssan torilla. SAK:n Forssan Seudun paikallisjärjestön puheenjohtaja Janne Nieminen kertoo, että SAK:n vapunvietto siirtyy tänä vuonna internetiin, jonne striimataan valtakunnallista ohjelmaa.

– Joudumme viettämään vappua tänä vuonna poikkeavin menoin. Suunnitelmissa on, että SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta pitää Helsingissä vapunpäivänä vappupuheen, jota voi katsoa SAK:n nettisivuilta. Poliittisista puolueista Vasemmistoliitto ja Sdp aikovat myös striimata omille nettisivuilleen valtakunnallista ohjelmaa, Nieminen sanoo.

Nieminen kertoo, että SAK:n Forssan Seudun paikallisjärjestö ei aio striimata internetiin paikallista ohjelmaa. Aivan kokonaan paikallisista vappuperinteistä ei kuitenkaan luovuta tänäkään vuonna.

– Käyn perinteiseen tapaan vapunpäivän aamuna paikallisjärjestömme varapuheenjohtajan kanssa laskemassa muistoseppeleet Lammin ja Korko-ojan muistomerkeille, Nieminen sanoo.

Marssijoita ollut vuosittain 300–400

SAK:n Forssan Seudun paikallisjärjestön vappumarssi on perinteisesti kerännyt vappupäivänä paljon osallistujia. Mukana ovat olleet paikallisjärjestöön kuuluvat ammattiosastot ja poliittisista puolueista viime vuosina Vasemmistoliitto, Sdp ja Skp. Vappumarssi on järjestetty Forssassa nykyisessä muodossaan 1990-luvun alusta asti, kun vielä 1970- ja 1980-luvuilla myös poliittisilla puolueilla oli omat vappukulkueensa.

– Vappumarssiin on osallistunut Forssassa vuosittain noin 300–400 henkilöä. Marssi on päättynyt Forssan torille, jonne on lisäksi tullut runsaasti ihmisiä. Torilla on järjestetty vappujuhla, jonka ohjelmaan on kuulunut puheita ja musiikkia. Forssa on ollut viime vuosina ainoa seudun kunta, jossa on järjestetty vappumarssi. SAK:lla on Jokioisilla oma paikallisjärjestö, joka on järjestänyt Jokioisilla oman vapputilaisuuden, mutta myös sieltä on osallistuttu Forssan vappumarssiin, Nieminen kertoo.

Korona koskee monia SAK:n jäseniä

Vappumarssin peruminen oli Niemisen mukaan koronatilanteen takia tänä vuonna itsestään selvä ratkaisu.

– Haluamme olla vastuullisia toimijoita, sillä SAK on kehottanut aluetoimikuntiaan pidättäytymään joukkokokoontumisista ja isojen tilaisuuksien järjestämisestä. Koska koko maa on nyt stop-tilassa, on ymmärrettävää, että myöskään vappumarsseja ja -juhlia ei järjestetä.

Nieminen toivoo, että vappumarssi ja vappujuhla voitaisiin järjestää normaaliin tapaan jälleen vuoden päästä. Hän odottaa myös, että maan talous lähtee koronan jälkeen elpymään.

– Suomi on nyt surullisessa tilassa, ja korona koskee monia SAK:n jäseniä, jotka ovat joutuneet lomautetuiksi tai työttömiksi. Vaikeassa tilanteessa tarvitaan nyt yhteishenkeä, Nieminen toteaa. FL

Lue viime vuoden vapunvietosta: Kunniakäyntejä ja puheita, marssia ja musiikkia – Vappua vietetään melko perinteisin menoin Lounais-Hämeessä (FL 30.4.2019)

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic