Lounais-Häme

Koskela suunnistaa kohti maailman huippua

Lounais-Hämeen Rastin hiihtosuunnistaja Salla Koskela pyrkii alkavalla kaudella maailman parhaiden joukkoon helmikuun Euroopan mestaruuskisoissa Imatralla ja myös maaliskuisissa MM-kisoissa Venäjän Krasnojarskissa.

Ypäjäläislähtöinen Koskela on asettanut tavoitteekseen yltää arvokisoissa kärkikuusikkoon.

24-vuotiaan Koskelan tähän mennessä parhaat henkilökohtaiset arvokisasijoitukset ovat 14. sija toissa talven MM-kisojen sprintissä ja sama sija vuotta aiemmin samassa lajissa EM-kisoissa.

Koskelan kovaa tavoitteenasettelua puoltaa viime talven mitalisuora SM-kisoista: hän voitti sprinttikullan, erikoispitkän matkan hopean sekä keskimatkan ja pitkänmatkan pronssit.

Jos pääsee Suomen huipulle, on jo lähellä maailmankin huippua.

– Viime kausi osoitti, että minulla on edellytykset kärkituntumaan. Nyt kauden alussa on aina vähän epävarma olo omasta kunnosta, mutta ei se ainakaan huonompi ole kuin viime kaudella, sanoo Koskela, joka lukeutuu A-maajoukkueen viiden naisen ydinryhmään.

Hiihtosuunnistuksen uuden päävalmentajan Jarkko Urpalaisen myötä maajoukkueen leiritys on lisääntynyt edelliskausista. Tämän viikon maajoukkue leireilee Saariselällä, joka on jo kauden seitsemäs leiritapahtuma.

– Fysiikkaa on harjoiteltu aiempaa enemmän ja vastaavasti kartanlukuharjoitukset ovat vähentyneet, Koskela vertailee.

Koskelan kilpailukausi hiihtosuunnistuksessa alkaa joulukuun alussa Luostolla.

– Loppiaisena ovat ensimmäiset katsastuskilpailut EM- ja MM-kisoihin. EM-kisojen ja MM-kisojen välissä helmikuussa ovat SM-kisat kolmena viikonloppuna niin, että viimeiset SM:t menevät jo päällekkäin MM-kisojen kanssa, Koskela luettelee.

Maailmancupia ei tällä kaudella kilpailla, kun talveen osuvat sekä EM- että MM-kisat. Tämä saattaa merkitä sitä, että suomalaiskärki Koskela mukaan lukien ei kilpaile ulkomailla kuin ehkä vain Venäjän MM-kisoissa.

Ne ovat myös Koskelan päätavoite.

– EM-kotikisat ovat hieno juttu, mutta onhan MM-mitali arvokkaampi kuin EM-mitali.

Suomalaiset hyötyvät Koskelan mukaan EM-kotikisoista ainakin siinä, että rastiverkosto laaditaan tuttuun, tosin nyt jo pitkään harjoituskiellossa ollleeseen maastoon ja radan laatijoidenkin tyyli on tuttu.

Koskelalle Imatran EM-kisat ovat todelliset kotikisat, sillä Joensuussa nykyään asuva ex-ypäjäläinen voisi käydä välillä vaikka nukkumassa yöt parin tunnin päässä kotona.

Koskela ei ole tänäkään talvena vain hiihtosuunnistaja, vaan myös Tammelan Ryskeen SM-tason maastohiihtäjä.

– Hiihtosuunnistus pysyy ykkösenä, mutta haluan pärjätä mahdollisimman hyvin myös hiihdossa, joka lisäksi tukee hiihtosuunnistusta. Kilpailen hiihdossa niin paljon kuin ehdin.

Koskela aloittaa hiihtokilpailut tämän kuun lopulla Kontiolahdella. Suunnitelmissa ovat ainakin Suomen cupin kilpailut sekä SM-kisat helmikuun alussa Keuruulla.

– Siellä hiihdetään vapaan tyylin sprintti sekä perinteinen kymppi, jotka molemmat kiinnostavat, Koskela tuumii. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat