Lounais-Häme

Koskelan surman uhria muistetaan kynttilöin ympäri Suomea, myös Forssassa

Forssan hautausmaalla pidetään perjantaina kello 18-20 Seis kiusaaminen ja väkivalta -tapahtuma. Tilaisuudessa voi muistaa kiusaamisen seurauksena menehtynyttä tuomalla kynttilän Muualle haudattujen muistokivelle, Hautausmaan vanhalla puolella.
Forssan hautausmaalla pidetään perjantaina kello 18-20 Seis kiusaaminen ja väkivalta -tapahtuma. Tilaisuudessa voi muistaa kiusaamisen seurauksena menehtynyttä tuomalla kynttilän Muualle haudattujen muistokivelle, Hautausmaan vanhalla puolella. Kuva: Tapio Tuomela

Helsingin Koskelan henkirikoksen nuorta uhria muistetaan tänään kynttilöin kymmenillä paikkakunnilla ympäri Suomea.

Facebookissa Oikeutta Koskelan uhrille – kiusaamista ja kouluväkivaltaa vastaan -ryhmässä toivotaan ihmisten sytyttävän kynttilän jonnekin näkyvälle paikalle eri kaupungeissa iltakuudesta eteenpäin. Teolla halutaan vastustaa väkivaltaa ja kiusaamista.

Forssan hautausmaalla pidetään perjantaina kello 18-20 Seis kiusaaminen ja väkivalta -tapahtuma. Tilaisuudessa voi muistaa kiusaamisen seurauksena menehtynyttä tuomalla kynttilän Muualle haudattujen muistokivelle, Hautausmaan vanhalla puolella.

Helsingissä paikkana ovat Eduskuntatalon portaat, Tampereella Keskustori, Turussa Tuomiokirkon portaat ja Jyväskylässä Kirkkopuisto. Kaupunkien kynttiläpaikkoja on listattu Facebook-tapahtumaan.

Koskelan henkirikos tapahtui joulukuun alussa Helsingissä. Syyttäjän mukaan väkivalta kesti useita tunteja ja sisälsi nöyryyttäviä piirteitä. Kolme murhasta syytettyä ja väkivallan seurauksena kuollut uhri olivat teon aikaan 16-vuotiaita.

Syyttäjä vaatii kolmelle syytetylle pojalle 9,5–12 vuoden vankeusrangaistuksia. Syytetyt kiistävät murhan, mutta myöntävät väkivallan vähäisempinä rikoksina.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti