Lounais-Häme

Koulutusleikkaukset iskevät jokapäiväiseen koulutyöhön

 

-Alkaa vähän huolestuttaa, kun tällä osastolla ei ole muutenkaan hirveästi opettajia. Nytkin opettajaa saa odotella, kun tehdään hommia, metallialaa toista vuotta opiskeleva Joonas Suonpää kertoo ja saa taustatukea kone- ja metallialan opettaja Toni Lääveriltä.

-Totta se on. Opetustyössä on kiirettä, varsinkin jos on isoja opetusryhmiä.

Puhe on Forssan ammatti-instituutin henkilöstövähennyksistä. Maaliskuussa päättyneiden yt-neuvotteluiden seurauksena irtisanottiin kahdeksan henkilöä.

Kun mukaan lasketaan osa-aikaistukset, määräaikaisten virka- ja työsuhteiden lopettamiset ja lomautukset, järjestelyt koskevat 20,5 henkilötyövuotta.

Henkilöstövähennykset kohdistuvat opetukseen valtaosin syyslukukaudesta 2016 alkaen ja päälle on tulossa ainakin uusia lomautuksia.

Leikkaukset koskevat sekä nuoriso- että aikuiskoulutusta.

Suurin määrällinen muutos koskee työssäoppimisen seurantaa. Tähän saakka opettajalla on ollut käytössä viikkovierailuun yksi tunti opiskelijaa kohti, mutta jatkossa kohtaamiset puolittuvat.

-Jatkossa opettajan vierailulle on varattu matkoineen puoli tuntia viikossa. Tämä tarkoittaa helposti sitä, että opettaja kohtaa työssäoppijan kerran kahdessa viikossa, Toni Lääveri ennakoi. Lääveri on myös Forssan ammatti-instituutin pääluottamusmies.

Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän johtaja Tuula Koivula kertoo, että työssäoppimisen ohjausresurssien leikkaukset koettiin vähiten harmillisiksi säästöiksi niin opettajien kuin opiskelijoidenkin näkökulmasta.

Leikkauksilta ei säästy lähi- eli kontaktiopetuskaan. Leikkaus kohdistuu vapaasti valittaviin ja valinnaisiin aineisiin. Vuosiviikkotunnit pysyvät 28:ssa, joten Forssassa tarjotaan kontaktiopetusta jatkossakin keskimääräistä enemmän.

Kontaktiopetukseen leikkaukset iskevät myös toista kautta: opiskelijoiden kontaktit opettajiin vähenevät, koska opettajia on entistä vähemmän.

Tuula Koivula ei voi yksilönsuojan vuoksi avata koulutusalakohtaisia henkilöstövähennyksiä.

Esimerkiksi sähköpuolelle ja rakennuspuolelle on molempiin jäämässä kuitenkin vain kaksi opettajaa. Opettajien vastuulla on molemmilla aloilla kolme vuosiluokkaa.

-Meillä on onneksi mahdollisuus käyttää talon sisällä olevaa osaamista. Esimerkiksi rakennusalan nuorisokoulutukseen saadaan osaamista aikuiskoulutuksesta. Lisäksi ammatillisia ohjaajia käytetään opettajien apuna määrärahojen puitteissa, Koivula lupaa.

Koivula korostaa, etteivät leikkaukset ole seurausta Fain ja Faktian yhdistymisestä vaan valtion miljoonaluokan rahoitusleikkauksista.

-Yhdistymisen tuomat synergiaedut ovat yhä tarpeellisempia, kun koulutusrahoista leikataan.

Lisäleikkauksia on tiedossa.

-Ammatillisessa koulutuksessa moni keskeinen asia muuttuu vuoden 2018 alussa: muun muassa rahoitusperusteet, laki ammatillisesta koulutuksesta ja ammatillisten tutkintojen rakenne. -Mutta miten, sitä emme vielä tiedä. Varmaa on, että resurssit vähenevät, Koivula toteaa.

Vaikka opetuksen leikkaukset kaihertavat, Joonas Suonpää löytää myös hyvän puolen siitä, ettei vieressä ole aina opettajaa, johon turvautua.

-Oppii luottamaan itseensä, hän toteaa.

Opiskelijoiden itsenäisyys onkin suunta, johon opetusta viedään.

-Toimintatapoja on muutettava. Uusi opettajuus ja opiskelijoiden yksilölliset opinpolut tulevat osaksi arkipäivää, Koivula linjaa.

Opetuksen pitkäjänteinen suunnittelu on Koivulan mukaan kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, koska tuleva on hämärän peitossa. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic