Lounais-Häme

Kouluverkko uuden valtuuston asiaksi

Forssan sivistystoimi on käynnistänyt perusopetuksessa ja päivähoidossa laajan selvitystyön tulevaisuuden pedagogisten oppimisympäristöjen kartoittamiseksi, jonka pohjalta kaupungin tekninen toimi voi käynnistää varsinaisen tilasuunnittelun kilpailutuksen ensi keväänä.

Sivistystoimenjohtaja Jarmo Pynnönen sanoo, että pedagogiseen suunnitteluun osallistuu koulujen opetushenkilöstö. Työtä ohjaa työryhmä, johon kuuluu Pynnösen lisäksi Tölön ja Kuhalan koulujen rehtorit Minna Lintonen ja Marja-Leena Tirri, kasvatus- ja opetuspäällikkö Tiina Kemppainen sekä kiinteistöpäällikkö Jukka Perälä.

Kaupunginvaltuusto linjasi kesäkuussa äänin 25–18, että palveluverkon suunnittelua jatketaan sivistys- ja tulevaisuuslautakunnan maaliskuisen päätöksen pohjalta. Päätöksen keskiössä on Tölölle rakennettavaksi kaavailtu monitoimikeskus, johon sijoittuisivat Tölön ja Kuhalan koulujen toiminnot sekä Kurjenpesän ja Taikatuulen päiväkotien toiminta, uusi keskuskeittiö, nuorisotiloja sekä monitoimisali.

Lisäksi Vieremän ja Talsoilan sekä Heikan ja Keskuskoulun kouluparien oppimisympäristöihin liittyvät tarpeet selvitetään samassa yhteydessä.

Pynnönen korostaa, että asiassa pitää nyt edetä hyvällä suunnittelulla. Hän on valmis myöntämään, että aikaisemmin kaupunginjohtaja Sami Sulkon valmistelussa kaupunginhallituksessa on haluttu edetä liian vauhdikkaasti.

Sulkon tavoitteena viime keväänä oli tehdä nopeita päätöksiä palvelurakenteessa, jolloin päätös monitoimikeskuksen rakentamisesta olisi voitu tehdä jo marraskuussa. Pynnönen korostaa perusteellisen alkuvalmistelun ja toiminnallisen tiekartan merkitystä ennen kuin hanke siirretään varsinaiseen tilasuunnitteluun.

Viime kesäkuussa valtuusto päätti varata tähän vuoden talousarvioon 170000 euron määrärahan monitoimikeskuksen tila- ja hankesuunniteluun. Samalla kaupunginhallitus oikeutettiin päättämään määrärahan käytöstä lautakunnan esityksen pohjalta. Pynnönen sanoo, että hyvällä ennakkosuunnittelulla voidaan rakennettavien neliöiden määrää vähentää perinteiseen koulurakentamiseen verrattaessa.

Tulevaisuuden kouluissa ei puhuta enää pitkien käytävien varsilla olevista luokkatiloista vaan koko koulua kehitetään oppimisympäristönä. Pynnösen mukaan esimerkiksi Oulussa uudella suunnittelukulttuurilla on kyetty supistamaan kustannuksia todella merkittävästä.

-Päätöksentekijät tekevät päätöksensä jopa 50 vuoden tähtäimellä. Asian kanssa ei kannata nyt hätäillä vaan kaiken pohjalla pitää olla hyvä suunnittelu, Pynnönen sanoo.

Päätöksenteon pohjalla on ikäluokkien pieneneminen Forssassa. Nyt ikäluokkaan kuuluu 130–140 lasta, kun 15 vuotta sitten ikäluokka oli noin 200 lasta. Lisäksi jo vuoteen 2022 mennessä pelkästään opetustoimesta on eläköitymässä noin 20 opettajaa.

Kesäkuiseen valtuuston päätökseen valtuutetut Johanna Häggman (kesk.), Eino järvinen (sd.), Emmi Lintonen (sd.) ja Tapio Virtanen (vas.) jättivät eriävän mielipiteen. Kunnallisvalituksen päätöksestä teki sama nelikko vahvistettuna Janne Niemisellä (vas.). Sen mukaan valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Valittajien mielestä koko asia tuotiin vasta tiedoksi eikä määrärahaa ei olisi pitänyt voida myöntää.FL

Nova Scola kehittää oppimisympäristöjä
Forssa on mukana Nova Schola Finlandissa kehittämässä oppimisympäristöjä koulurakentamisessa. Hankkeen toteuttamisesta vastaa konsulttiyritys FCG ja mukana ovat myös Kuntaliitto sekä Opetushallitus.Viime keväänä alkaneeseen Nova Schola II osallistuvat Forssa, Heinola, Helsinki, Iisalmi, Kirkkonummi, Kuopio, Lapua, Pietarsaari, Tampere ja Tuusula.Lähtökohtana suunnittelussa on mm se, että tulevaisuuden koulurakennuksen suunnitteluprosessi kuvataan osana oppimisympäristöjen kehittämistä.Forssa osallistunut 3:een verkostotapaamiseen.

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic