Lounais-Häme

Kreikan maastopalojen uhriluku noussut yli 70:een

Ateena
24.07.2018, 21:15

Ulkomaat

Kreikan maastopaloissa on kuollut 74 ihmistä, kertovat paikalliset pelastusviranomaiset. Lisäksi ainakin yli 170 ihmistä on loukkaantunut.
Kreikan pelastusviranomaisten edustaja sanoo, että uhriluku ei ole lopullinen. Kuolleiden ja loukkaantuneiden etsintätyöt jatkuvat edelleen.
Maastopalot ovat riehuneet Ateenan lähialueilla. Viranomaisten mukaan Ateenan itäpuolella sijaitseva Matin loma-alue on tuhoutunut liki kokonaan alueella riehuvissa maastopaloissa.
Myös suuri osa kuolonuhreista on löydetty Matista. Rannikolla sijaitsevan kylän loma-asunnon liepeiltä löydettiin 26 ihmisen ruumiit. Kuolleiden joukossa oli myös lapsia.
Viranomaisten mukaan tuli ei enää leviä Matissa, mutta palo raivoaa vielä ainakin Kinetan rannikkokylässä 50 kilometriä Ateenasta länteen.
Paloalueilta on evakuoitu paikallisia asukkaita ja turisteja hotelleihin ja sotilastukikohtiin.
Kreikkaan on julistettu kolmen päivän suruaika. Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on esittänyt Twitterissä osanottonsa maastopalojen uhreille ja heidän läheisilleen.

Hädänalaisista suomalaisista ei tietoa

Suomalaisten ei tiedetä loukkaantuneen tai kuolleen Kreikan maastopaloissa, ulkoministeriön viestintäpäivystyksestä kerrotaan. Viestintäpäivystäjä Juhana Tuunasen mukaan Suomen Ateenan-suurlähetystöön tai ulkoministeriöön ei ole tullut yhteydenottoja paloalueella olevilta suomalaisilta.
Tuunasen mukaan Kreikassa olevat suomalaiset ovat aktivoituneet matkustusilmoituksen tekemisessä. Kreikan alueella matkustusilmoitukset ovat lisääntyneet yli 200 ilmoituksella tämän päivän aikana ja Ateenan alueella matkustusilmoituksia on tehty päivän aikana seitsemisenkymmentä. 181 suomalaista kertoo olevansa Ateenan alueella.
Ulkoministeriö on lähettänyt matkustusilmoituksen tehneille ohjeistuksen.
– Olemme ohjeistaneet siellä olevia suomalaisia noudattamaan paikallisviranomaisten ohjeistusta ja pitämään yhteyttä omaisiin turhan huolen välttämiseksi, Tuunanen kertoo.
Ulkoministeriö kehottaa edelleen tekemään matkustusilmoituksen, jotta ministeriön välittämää tietoa saataisi mahdollisimman tehokkaasti välitettyä alueella oleville suomalaisille.
Matkatoimistot Aurinkomatkat ja Tjäreborg kertoivat tiistaina STT:lle, että suomalaisten suosituimmat lomakohteet ovat Kreikan saaristossa varsin kaukana Ateenan liepeillä riehuvista paloista. Aurinkomatkojen mukaan myöskään paikallisilta oppailta ei ole tullut tietoa, että lomakohteiden lähistöllä olisi meneillään mitään poikkeavaa.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat