Lounais-Häme

Kuhalankadun uusi silta avattiin liikenteelle

Toukokuussa liikenteeltä suljettua Kuhalankadun siltaa kelpaa taas ajella. Uuden sillan avajaisia vietettiin juhlan merkeissä keskiviikkona ja silta avattiin taas liikenteelle.

Vanha ja kantavuudeltaan arvoituksellinen silta vaurioitui marraskuussa 2014 kahden kolarin seurauksena ja se piti uusia. Uusi valmistui Forssan Ympäristöurakointi oy:n urakoimana aikataulussa ja budjetissa, joten ainakin kaupungintalolla ollaan tyytyväisiä.

-Tämä oli kaupungille unelmaprojekti. Remontti valmistui aikataulussa, pysyi budjetissa ja urakoitsijana toimi paikallinen yritys, joten kaikki hyöty jäi paikkakunnalle, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mika Penttilä riemuitsi avajaispuheessaan.

Penttilä kuvaili lopputulosta hulppeaksi. Uudessa sillassa on käytetty vanhan sillan kiviä. Siltaan upposi 22 tonnia terästä ja 210 kuutiota betonia. Se tuli maksamaan noin 320000 euroa.

-Ennen silta oli kapea ja toiselta puolelta puuttui jalkakäytävä, mutta nyt se on myös äärettömän turvallinen, Penttilä totesi poliisin kokemuksella.

Jotkut ovat kritisoineet, että urakka kesti kokoonsa nähden liian kauan. Forssan kaupungin kunnallistekniikan päällikkö Tero Tiensuu harmittelee informoinnin hankaluutta.

-Olemme alusta asti kertoneet, että urakka valmistuu joulukuussa 2016, siitä on myös kyltit siltatyömaan ympärillä. Silti on monesti pommitettu ja kysytty, miksi remontti on myöhässä. Kadun varren yrittäjiltä ei minulle asti tullut palautetta.

Tiensuun mukaan kaupunki pyysi ennen urakkakilpailutusta suunnittelijalta ja urakoitsijoilta arvion remontin kestosta ja ajaksi arvioitiin minimissään viisi kuukautta. Betonirakentamisessa säällä on aina omat vaikutuksensa kestoon.

-Määrärahat remonttiin oli varattu tälle vuodelle, joten emme nähneet aikataulua niin kireäksi. Se tekisi resursseista ja urakoitsijan riskeistä suuremmat. Nyt urakoitsijalle jäi enemmän pelivaraa, mikä taas näkyy hinnassa, Tiensuu sanoo.

Kaupunki on panostanut informoinnissa yhä enemmän sosiaaliseen mediaan, lähinnä facebookiin ja twitteriin, joiden kautta tiedottaminen toimii ja on helppoa. Samaa linjaa jatketaan Tiensuun mukaan myös ensi vuoden suururakan, keskustan kiertoliittymän rakentamisen yhteydessä.

Siltaremontti ei tuonut matkan varrella suurempia yllätyksiä. Vanhan, vuonna 1949 rakennetun sillan rakenteista ei ollut tarkkaa tietoa. Eniten Tiensuun mukaan yllätti kivien koko. Niitä jouduttiin sahaamaan, mutta aikatauluun se ei vaikuttanut.

Koska vanhasta sillasta ei ollut tarkkoja rakennepiirustuksia, sille olisi Tiensuun näkemyksen mukaan tullut ajoneuvoluokituksen muuttuessa painorajoituksia. Nyt siltaa kestää ajaa lähes minkälaisella sallitulla ajoneuvolla tahansa, poikkeuksena yli 76 tonnia painavat HCT-rekat.

Penttilä totesi juhlapuheessaan sillan merkityksen tärkeyden näkyneen käyttökatkoksen aikana. Sillan merkitys on kasvanut, kun esimerkiksi Kauppakadulla on tehty järjestelyjä, jotka vaikuttavat Kuhalankadun liikennöintiin. FL